sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Sano herkuille ei

Olen miettinyt pitkään karkkilakon aloittamista. Viimeisen puolen vuoden aikana karkit ja herkut ovat maistuneet entistä paremmin ja se on myös näkynyt vartalossani.
Nyt, kun olen saanut yliannostuksen herkuista, niin haluan haastaa itseni ja vähentää herkkujen syömistä.

Jotta en karkkien korvikkeeksi söisi erilaisia kakkuja, keksejä ja jäätelöitä, niin päätin tehdä sekä karkki- että herkkulakon.

Tiedän, että seuraavan kuukauden aikana tulee olemaan välillä hankalaa ja monia kiusauksia varmasti tulee. Olen oppinut sen, että ei voi valittaa, jos elämässä ei edes yritä.
Uskon itseeni ja uskon, että jokainen voi onnistua, jos vain tarpeeksi haluaa.


Huomasin eilen miten paljon ruoan laittamisen aikana napostelen. Ennen kun ruoka on täysin valmis ja lautasella, niin olen syönyt ruoka-aineksista yhden kolmasosan.
Herkkulakon alkamisen myötä olen myös alkanut huomioida ruokailutottumuksiani. Mitä syön, kuinka usein ja missä. Noin 90-prosenttisesti syön ateriani telkkarin äärellä. Silloin tulee syötyä enemmän kuin tarvitsisi. Pieniä asioita, mutta niillä on suuri vaikutus.
Kerron teille myöhemmin miten olen onnistunut.


Viikon sairastelun jälkeen oli ihana päästä kavereitten kanssa ulos.
Lähdettiin muutaman ystävän kanssa viettämään iltaa Sokoksen Loisteeseen.
Loisteen parvekkeelta on upea näköala Helsingin keskustan ylle.Viini on hyvää ja edullista.
Jäimme myöhemmin Viivin kanssa kaksistaan ja leikimme kysymysleikkiä. Ollaan Viivin kanssa tunnettu melkein kahdeksan vuotta ja tiedämme toistemme mieskuviot, mistä tykkäämme ja mistä emme.
Jatkettiin myöhemmin Viivin kanssa Aussie Bariin. Olin kerran aikaisemmin käynyt siellä. Hauskan illan jälkeen jatkettiin Viiville nukkumaan. Kokeilin seuraavana päivänä Viivin Sexy hair- muotoiluainetta. Lopputulos oli hyvin sexy, eli tahmainen ja limainen tukka. En suosittele kokeilemaa! :D



4 kommenttia:

  1. Olin itse karkki- ja herkkulakossa puolitoista kuukautta ennen joulua ja aattona siis sitten taas sai syödä karkkia, niin oli kyllä palkitsevaa sitten myöhemmin aattona. Ja kyllä sitä tulee paljon kevyempi ja fressimpi olo kun on hetken syömättä mitään herkkuja (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla! Kannustaa mua jatkamaan. ;) Olen ihan hullu herkuttelija, joten uskon, että tämä tekee mulle ihan hyvää.

      Poista
  2. Pakko kysyä, heräätkö niin aikaisin että ehdit postaamaan jo ennen kuutta? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha en :D Jostain syystä kellonaika on postauksissa aina väärä. Kyllä nukun ihan reilut yöunet. ;)

      Poista