keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Synnytyskertomus 2

Vähän reilu neljä kuukautta sitten meidän perhe täydentyi yhdellä lapsella. Tässä minun toisen lapsen synnytyskertomus.

Viisi päivää ennen synnytystä (rv35+0) vietimme normaalia perhearkea kotona. Valmistin ruokia seuraavan päivän pikkujouluja varten kunnes ensimmäiset supistukset alkoivat. Supistukset olivat pieniä, joten en kokenut niiden johtavan vielä mihinkään. Myöhemmin illalla juuri ennen nukkumaan menoa, tilaan tuli muutos verenvuodon takia ja sen johdosta lähdimme Nikon kanssa käymään äitiyspoliklinikalla.
Lääkärin tarkistuksen jälkeen olin kolmella sentillä auki, joten jäin synnytysosastolle yön yli tarkkailuun. Sain tilavan perheodotushuoneen, jossa minulla oli kaikki tarvittava mm. telkkari, suihku, vessa, oma keittiö ja parisänky.
Yö sairaalassa meni hieman levottomasti. Heräsin jatkuvasti joko omiin supistuksiin, kätilön käynteihin tai synnytyssalin ääniin. Viiden aikaan aamuyöstä heräsin siihen, kun joku mies karjui synnytyssalissa kovempaa kuin itse synnyttävä äiti. Sen jälkeen pelko valtasi mieleni ja tajusin, että tämä kaikki on minulla vielä edessäpäin. Tsemppasin itseäni hokemalla, "olen jo kerran synnyttänyt ja kaikki meni silloin oikein hyvin. Olen hyvissä käsissä". Sain sen jälkeen onneksi vielä unen päästä kiinni ja herätessäni olin jo luottavaisempi tulevan suhteen. 
Aamulla aamuvuoroon saapunut kätilö kävi luonani ja teki tarkastuksen. Supisteluista huolimatta edistystä ei ollut aamuun mennessä tapahtunut. Olin varma, että pääsen pian kotiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä ja pikkujoulun viettoa ystävieni kesken. Pian kuitenkin lääkäri kävi luonani ja päätyi siihen ettei minun olisi hyvä mennä vielä kotiin sillä raskausviikkoja oli kasassa vasta reilu 35. viikkoa. Pienen harmituksen jälkeen tajusin, että minun ja vauvan hyvinvoinnin takia näin on parempi.
Seuraavien päivien aikana tunteet kävivät vuoristorataa. Olin päivät pitkät yhdessä samassa huoneessa eikä ollut tietoa siitä koska pääsisin kotiin. Ikävöin kovasti Noelia. Onneksi Niko kävi päivittäin minua moikkaamassa ja toi aina mukaan jotain hyvää syötävää ja ajankuluksi mm. virkkuukoukut, jotka piristi mieltäni kovasti. Koin myös helpotusta siitä, että sain puhua kätilöiden kanssa omista huolista ja tuntemuksista.
Vietin synnytysosastolla yhteensä kolme päivää, jonka jälkeen minut siirrettiin synnyttäneiden ja odottajien osastolle. Päädyin samaan huoneeseen neljän muun eri naisen kanssa.
Sairaalassa olon aikana hämmennystä aiheutti lääkäreiden vaihtelevat mielipiteet. Ensimmäinen lääkäri ehdotti kalvojen puhkaisua, seuraavana aamuna uusi lääkäri perui sen ja tämän jälkeen palloteltiin kotiin pääsyä.


Viidentenä päivänä kaikki muuttui. Aamulla tapasin lääkärin ja hän päätyi siihen että olisin valmis lähtemään kotiin, sillä edistystä kohdun suulla ei ollut tapahtunut sekä oloni oli hyvä.
Muistan miten rentoutunut mieli valtasi minut, kun pääsin kotiovesta sisään. Otin heti alkuun kuuman suihkun ja vaihdoin ylleni mukavat helpot vaatteet. Suihkun jälkeen istahdin pöydän ääreen ja mietin mielessäni mitä kaikkea kivaa ja mieltä piristävää ohjelmaa voisin loppupäivälle kehittää.
Loppupäivän tarkoitus oli rentoutua sohvan äärelle ja syödä pikkujouluihin tarkoitettuja herkkuja, kunnes yht'äkkiä lapsivedet menivät klo. 17:25. Siitä samasta hetkestä lähtien kivuliaat supistukset alkoivat tiheästi kahden minuutin välein. Tajusin supistuksien tiheistä väleistä sen, että nyt on kiire sairaalaan ja ainut mahdollisuus on soittaa ambulanssi paikan päälle. Soitin välittömästi Nikolle ja pyysin hänet kotiin kauppareissultaan. Onneksi Niko ei ollut kaukana ja pääsi kotiin viidessä minuutissa. Ambulanssi soitettiin klo. 17:30.
Niko saattoi minut alas ulko-ovelle jossa oli vastassa kolme ensihoitajaa, jotka auttoivat minut paareihin. Niko jäi kotiin odottamaan Noelille hoitajaa.
Ambulanssiin päästyäni koko vartalooni iski ihan jäätävä tärinä. Supistukset tulivat niin tiheään tahtiin etten pystynyt niiden välissä rentoutumaan ja hengittämään syvään. Mielessäni kävi pelko, että mitä jos emme kerkeäkään sairaalaan ennen lapsen syntymää. Mitä jos, en selviä tästä. Onneksi ensihoitajat ambulanssissa tukivat minua hyvin ja pitivät huolen siitä, että olen hyvissä käsissä.
Sairaalan pihalla vastassa oli kaksi kätilöä jotka ohjasivat meidät synnytyssaliin.
Synnytyssalissa kätilö teki tarkistuksen ja olin neljällä sentillä auki. Pyysin kivunlievitystä ja kätilö tilasi anestesialääkärin. Samalla hetkellä Niko saapui synnytyssaliin. Voi vitsi miten huojentunut olin hänen läsnäolosta. Saamme kokea tämän upean, kipeän ja unohtumattoman kokemuksen taas yhdessä.
Kätilö aloitti kanyylin asentamisen mutta asentaminen vain kesti ja kesti, kun suonta ei löytynyt. Vasta kolmannella yrityksellä kanyylin asentaminen onnistui. Heti perään kätilö teki uuden tarkistuksen, kohdunsuu oli täysin auki. Kätilö totesi ettei anestesialääkäri enää kerkeä paikan päälle, sillä lapsi on valmis syntymään.
Ponnistaminen alkoi. Muistan vielä miten peloissani olin sillä hetkellä. Koko vartaloni tärisi sekä hengitys oli raskasta ja tiheää. Olin levoton enkä saanut otetta rauhallisesta hengitystavasta. Toiseksi viimeisen supistuksen kohdalla olin hetkellisesti valmis luovuttamaan. Synnytys eteni niin nopealla tahdilla etten pysynyt mukana. Koin tarvitsevani pienen lepohetken jotta jaksaisin viedä tämän synnytyksen päätökseen. Sitä mahdollisuutta ei nyt tietenkään minulle suotu. Toiseksi viimeisen supistuksen kohdalla nojasin vieressä olevaa kätilöä kohden. Hänen sylissä sain lisää voimaa viedä viimeiset supistukset päätökseen.
 Kokonaisuudessaan kymmenen minuutin ponnistusvaiheen jälkeen klo. 18:25 minun syliini laskettiin pieni suloinen poika. Painoa hänellä oli syntyessään 2935g.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti