tiistai 22. toukokuuta 2018

Meidän tarina

Synnytyksen jälkeen olin äärimmäisen väsynyt. Kehoni vielä tärisi ja ajatukset olivat hieman sekavat.  
Olin kiitollinen meidän vastasyntyneestä vauvasta, mutta en väsymyksestä johtuen jaksanut vauvasta vielä yhtälailla iloita, mitä esimerkiksi esikoisen kohdalla sain.
Päätin mielessäni, että kunhan vaan synnytyssalista omaan huoneeseen päästään, annan vauvalle jakamattoman huomioni. Ihastelen ja pidän häntä sylissä.
Hetkeä myöhemmin tilanne kuitenkin muuttui, kun kätilö ilmoitti että vauvan verensokeri on alhainen ja hänelle annetaan lisämaitoa tuttipullosta. Se ei kuitenkaan nostanut arvoja tarpeeksi ylös, joten vauva päädyttiin siirtämään keskolan tehotarkkailuun.
Muistan vielä miten itkuherkässä mieleni oli, kun yhdessä vauvaa kuljetettiin keskolaan. Se oli minulle/meille täysin uusi tilanne.
Keskolassa meidät vastaanotti herttainen nainen. Hän kertoi meille hyvin tarkasti miten meidän lasta tullaan hoitamaan sekä millaiset käytännöt keskolassa on. Saan osallistua lapseni hoitoihin sekä tulla katsomaan häntä niin monta kertaa kun haluan.
Kyyneleet valuvat pitkin poskia kun muistelen sitä hetkeä ja tunnetta, miltä tuntui jättää oma pieni vauva keskolaan ja lähteä sieltä yöksi pois. Olin samaan aikaan peloissani lapseni puolesta ja samaan aikaan luottavainen siitä, että hän on hyvissä käsissä.
Niko lähti puolestaan yöksi kotiin ja minä lähdin osastolle omaan huoneeseen lepäämään. Kello oli kymmenen illalla ja koko osasto oli hiljainen. Makasin yksin huoneeni sängyllä ja mietin illan tapahtumia. Laitoin kädet ristiin ja kiitin Luojaa.


Yön jälkeen kätilö tuli aamulla herättämään ja välitti tiedon, että saisin mennä katsomaan vauvaa. Poika oli siirretty keskolan tehohoidosta toiselle puolelle, jota hoitajien puheen mukaan kutsutaan "lähemmäksi kotiin pääsy" puoleksi.
Varovaisin askelin lähestyin lapseni sänkyä. Minua yhtäaikaa jännitti ja samaan aikaan ilolla odotin näkeväni miten hän voi ja miltä hän näyttää. En löydä sanoja kertomaan miten iloinen olin hänet nähdessään. Vauvalle oltiin laitettu sokeritippa päähän ja nenämahaletku, jonka kautta ravinto kulki.
Ensimmäinen vaipan vaihto jännitti kovasti. Hän oli niin pieni ja hauras. Erilaiset johdot lisäsivät myös varovaisuuden tunnetta.
Rutiinihoitojen jälkeen sain vihdoinkin lapseni syliini. Voi sitä ilon ja rakkauden määrää. Se oli ensimmäinen kunnon kontakti lapseeni. Sillä synnytyksen jälkeen kaikki voimavarat menivät palautumiseen hektisestä synnytyksestä.


Keskolassa vauvaa hoidettiin aina kolmen tunnin välein. Hoitoihin kuuluivat mm. vaipan vaihto ja pesut, verensokerin, bilirubiinin ja lämmön mittausta, painon tarkkailu, vaatteiden vaihtoa, seurantalaitteen vaihtamista ja imetyksen harjoittelua. Koska vauva oli vielä niin pieni, ei täysimetys heti alkuun onnistunut. Sen johdosta hänelle annettiin ruoka suurimmaksi osaksi nenämahaletkun ja tuttipullon kautta.
Oma lepääminen sairaalassa jäi hyvin lyhyeen. Hoitovuorojen jälkeen minut piti kiireisenä mm. maidon pumppaaminen, oma ruokailu ja minuun kohdistuvat tarkistukset tms. Vaikka aika sairaalassa oli hektistä, olen kiitollinen siitä miten hyvässä kunnossa olin itse heti synnytyksen jälkeen. Sen johdosta jaksoin täysin keskittyä vauvan hoitamiseen.
Muutaman päivän jälkeen verensokeriarvo saatiin vauvalla kuntoon ja sokeritippa otettiin pois.
Puolestaan bilirubiiniarvo rupesi olemaan lähellä raja-arvoa. Sinivalohoitoa ei kuitenkaan voida aloittaa ennen kuin arvo ylittää rajan ja bilirubiinia on elimistössä. Tämä aiheuttaa vauvan voinnissa väsymystä ja silloin mm. imettäminen ja tuttipullosta maidon syöttäminen on haasteellisempaa.

Neljäntenä päivänä pääsin lähtemään kotiin sairaalasta. Päätimme rauhoittaa jouluaaton ja antaa esikoisellemme jakamatonta aikaa. Olin itse viettänyt yhdeksän päivää sairaalassa, joten pieni paussi teki minulle erityisen hyvää.
 Ennen lähtöä kävimme Nikon kanssa keskolassa hoitamassa vauvaa ja toivottamassa hänelle hyvää joulua. Vauvalle oli puettu ylle punaiset vaatteet ja päähän oli laitettu kudottu tonttulakki. Mieltäni lämmitti keskolan henkilökunnan tekemä joulukortti, jota koristeli oman vauvan painetut jalan jäljet.
Oli myös kiva kuulla se, että joka joulu joulupukki kiertää lastenosastot ja muistaa lapsia pienillä lahjoilla. Myös keskolan vauvat.

Jouluaattoiltana bilirubiiniarvo ylitti rajan ja sinivalohoito aloitettiin.
Ensimmäinen vuorokauden kestävä sinivalohoito ei tuottanut vielä toivottua tulosta, joten hoitoa jatkettiin vielä pari päivää myöhemmin.


Mieleeni muistuu hauska hetki keskolasta.
Yhtenä aamuna menimme Nikon kanssa innoissamme hoitohuoneeseen katsomaan kuinka meidän lapsi taas voi. Hetken aikaa ihmettelimme toden teolla että miten meidän lapsi on hieman muuttunut. Hoitaja saapui huoneeseen ja hymyillen tokaisi meille, että huoneeseen on tullut uusi vauva jonka johdosta sänkyjen paikkoja on jouduttu tiivistämään.
Näin ollen meidän vauvan paikka oli siirtynyt tutusta paikasta hieman lähemmäksi ikkunaa ja tämän takia ihastelimme toisen vauvaa.

Pari päivää ennen uutta vuotta saimme hoitajalta iloisia uutisia. Hän ilmoitti, että vauva on ollut nyt paljon virkeämpi ja jaksaa syödä hyvin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja mitään poikkeavaa ei kotiinlähtötarkastuksessa löydy, saamme meidän vauvan vihdoin kotiin.
Seuraavana päivänä kävimme kaupassa katsomassa Noelille lahjaa jonka vauva voisi antaa Noelille kun he ensimmäistä kertaa tapaavat.
Niko odotti Noelin kanssa sairaalan kahvilassa kun kävin hakemassa vauvan. Infektioriskin johdosta alle kouluikäiset eivät saaneet keskolaan tulla. Sen johdosta Noel ei päässyt aiemmin omaa pikkuveljeä näkemään.
Kotiinlähtötarkastus meni läpi ja saimme lääkäriltä luvan lähteä. Vaikka olin kovasti odottanut lapseni kotiin pääsyä niin samalla tieto siitä hieman jännitti, miten tulemme kotona pärjäämään ja mistä tiedän saako vauva tarpeeksi maitoa imetyksen avulla.
Kohonneen bilirubiiniarvon takia lapsellemme oltiin varattu vielä parin päivän päähän tarkastuskäynti. Se antoi minulle myös turvaa sen suhteen että saan kotona rauhakseen hoitaa lastani ja pääsemme pian selvittämään mm. painon kehityksen.


Vauvani hoitojakso keskolassa oli ajoittain hieman raskasta. Äitinä huoli oli kova. Koin etten saanut kunnon kontaktia lapseeni ja mielessäni kävi ajatus, että olen synnyttänyt sairaalalle lapsen.
Sen johdosta vertaistuki muiden äitien kanssa oli tärkeää. Oli ihana jakaa ajatuksia ja puhua tunteista. Myös kohtaamani hoitohenkilökunta oli aivan mahtava. Kaksi hoitajaa jäi erityisesti mieleeni. Toisen kanssa sain nauraa ja toisen kanssa puhua syvällisiä. Heidän kanssa tuli puhuttua paljon sillä hoitovuoroja oli tiheästi.

Vielä ajoittain palaan ajatuksissa keskolan aikaan ja muistelen sitä lämmöllä.

2 kommenttia:

  1. Kaunis tarina ja oli varmasti raskasta aikaa koko perheelle. Ihan herkistyin, kun luin tarinasi. Kiitos, kun jaiot kokemuksesi.

    VastaaPoista