perjantai 7. syyskuuta 2018

Alla omenapuun











keskiviikko 29. elokuuta 2018

Boys with toys








perjantai 10. elokuuta 2018

Kolmevuotias

Noel täytti hiljattain kolme vuotta.
Kolmessa vuodessa on ehtinyt tapahtumaan paljon. Nyt kun katson ajassa taaksepäin, huomaan kuinka aika rientää. Parhaiten ajankulua ja vuosien vierimistä tulee seurattua, kun on oma lapsi.
Muistan ajan ennen lapsia kun ei edes tullut miettineeksi kulunutta yhtä vuotta, puhumattakaan kolmen vuoden aikajanaa.

Kolmessa vuodessa Noel on kehittynyt huimasti.
Puheessa Noelilla tulee jo viiden sanan lauseita. Hänelle on muodostunut ihan omia sanontoja mitä hän monesti toistaa. Esimerkiksi kysymykseen "Noel haluatko leipää?" hän voi vastata "vaikka saa", tarkoittaen "joo vaikka".
Noel on perusluonteeltaan hyvin iloinen, huumorintajuinen, vauhdikas ja showmies. Hän iloitsee siitä, kun saa ihmisille hymyn huulille.
Kotona Noel tykkää rakennella LEGO:ista erilaisia rakennuksia. Tämän kesän hitti on ollut jäätelökioskit junaradan varrella. Kun jäätelökioski on saatu valmiiksi, Noel tarjoaa kaikille jäätelöt.
Leikkikavereiden merkitys on kasvanut lähemmäksi kolmen vuoden ikää. Hän hakeutuu herkästi muiden lasten pariin ja on aktiivinen leikkien ehdottelija.

Noelin syntymäpäiviä vietimme tänä vuonna omassa kodissamme kun taas aikaisempina vuosina olemme viettäneet ne jomman kumman vanhempien luona.
Järjestimme pienet juhlat ja halusimme erityisesti panostaa hyviin ja maukkaisiin lämpimiin ruokiin, jota riitti kyllä kaikille ihan mahan täydeltä.
Juhlien teemana toimi Ryhmä hau -aihe, joka näkyi itse tehdyissä tarjoilukipoissa, julisteessa ja värikkäissä ilmapalloissa.





perjantai 27. heinäkuuta 2018

Kesä kuivaa minkä kastelee

Heinäkuu on monille lapsiperheille kiireinen kuukausi. Moni vanhempi nauttii lomaviikoista sekä päiväkodit ovat kiinni.
Meidän kahden lapsen perheessä vauhtia riittää ja erityisesti vielä, kun esikoinen on aktiivinen tapaus. Pyrimme ohjaamaan Noelin energian mm. liikunta-aktiviteetteihin. Samalla me tuemme Noelin liikunnallisen perustaitojen oppimista, mahdollistamme hänelle myönteisiä kokemuksia ja tuemme terveen itsetunnon kehittymistä.
Meille sopivia liikunta-aktiviteetteja on ollut mm. erilaiset pallopelit. Otamme yleensä puistoon mukaan pienen jalkapallon, sählymailan ja muutaman tennispallon, joita me yhdistämme erilaisiin leikkeihin. Noelin vahva kiinnostus pallopelejä kohtaan on näkynyt jo ihan pienestä iästä saakka. Hän on kehittynyt kovasti pallon ja mailan käsittelytaidoissa. Noelin pelaamisesta huokuu ilo, hauskuus, taito ja aivan omanlainen twisti. Kesken pelien hän voi pysähtyä tekemään "Ryhmä hau -tanssia" jossa hän heiluttaa pyllyä muodokkaasti, sen jälkeen hän jatkaa matkaa ja potkaisee pallon maaliin. Noelin heittäytymistä on aivan ihana seurata. Se saa aina hymyn huulille.

Nyt lämpiminä päivinä olemme viihtyneet hyvin myös rannalla, mökillä ja vanhempieni luona, jossa vesileikit on ollut kova juttu. Rannalla valitsemme yleensä varjoisan kohdan, jossa perheen pienemmät on helpompi suojata kuumalta auringolta. Rannalle mukaan olemme pakanneet myös muovisen pallon jota voi heitellä vedessä, vaahtomuoviset vesipyssyt sekä lapiot ja ämpärit hiekkaleikkejä varten. Noel selkeästi nauttii vesileikeistä eikä ole moksiskaan vaikka vettä lentäisi päälle.
Tämän kesän käytetyin lause on ollut "kesä kuivaa minkä kastelee".

Aurinkoista viikonloppua kaikille!


  






keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

Puolivuotias

Meidän nuorempi poika sai nimekseen Leon Gabriel. 
Leonin syntymän jälkeen kutsuimme häntä pidemmän ajan "pojaksi" tai "vauvaksi", aivan samalla tavalla kuin Noelin kohdalla.
Parin ensimmäisen kuukauden ajan pallottelimme mielessämme erilaisia nimiä. Päätös nimestä osoittautuikin yllättävän haasteelliseksi, vaikka vaihtoehtoja oli muutamia. En halunnut lyödä lukkoon etunimeä, ennen kuin toinen nimi löytyy.
 Lopulta Leonin etunimi vahvistui sillä, kun tajusimme että esikoisen nimi "Noel" on toisinpäin Leon. Se on minusta hauska yhdistävä tekijä veljeksillä.

Ensimmäisen kuukauden ajan Noel ihasteli vauvaa suurimmaksi osaksi vaan vierestä. Hän pääsi tutustumaan Leoniin meidän opastamana. Melko nopeasti hän halusikin jo silittää tai saada pikkuveljen syliinsä.
Ennen Leonin syntymää otimme selvää millaisiin muutoksiin kannattaa varautua kun uusi tulokas saapuu perheeseen. Paljon on matkan varrella tullut hyviä oppeja mutta yksi asia minkä koimme äärimmäisen tärkeäksi, on isomman sisaruksen mukaan ottaminen vauvan eri hoitotilanteisiin. Tämä on osaltaan auttanut edes jossain määrin Noelin sopeutumista ja vähentänyt mustasukkaisuutta.
Olen kokenut myös tärkeäksi vanhempien jakamattoman huomion jakamisen vanhemmalle sisarukselle. Monesti lapsen riehumisen tai ikävien tekojen takana on huomion hakeminen. Välillä tuntuu siltä kuin he huutaisivat hätähuutoa "hei, olen täällä, huomatkaa minut. Olen vielä sen verran pieni etten osaa ilmaista itseäni oikein. Auttakaa!"
Näissä tilanteissa meillä on auttanut mm. syliin ottaminen, rauhoittaminen, huomion pois vieminen, uuteen leikkiin tukeminen/yhdessä leikkiminen. Jos riehuminen tai lyöminen on kohdistunut pikkuveljeen, koen tärkeäksi sen että me yhdessä lapsen kanssa kohtaamme pikkuveljen, opetamme pyytämään anteeksi sekä tärkeänä, näyttämään mallia miten esimerkiksi pienempää lasta silitetään tai miten hänen kanssa voi leikkiä.
Vanhemmuus ei ole aina helppoa, tämä on 24h/7vrk työtä ilman ruoka- tai kahvitaukoa. Jotta asiat toimivat, se vaatii molemmilta vanhemmilta johdonmukaisuutta, kärsivällisyyttä, lehmän hermoja,  yhteiset rajat ja toisen vanhemman tukemista molemmin puolin.


Leonin kehitystä on ollut ilo seurata kuuden kuukauden ajan. Haasteellisen alun jälkeen olemme löytäneet hyvän rytmin joka helpottaa meidän arkea. Alkuun Leon nukkui suurimman osan öistä meidän välissä, vain ajoittain suostui nukahtamaan omaan sänkyyn.
Kolmen - neljän kuukauden iässä Leonille muodostui unirytmi. Vähitellen siinä samassa sain Leonin nukahtamaan omaan sänkyyn. Aluksi hän suostui nukkumaan päiväunet omassa sängyssä, mutta öisin vielä meidän vieressä. Neljän kuukauden iässä yöunet siirtyi myös omaan sänkyyn ja nyt hän on nukkunut täysin omassa sängyssä.
Leonin syntymästä lähtien meillä on ollut käytössä unipuput, jonka parissa Leon käy unille. Nykyään annan Leonille tutin suuhun ja pupun kasvojen viereen ja hän käy itse nukkumaan. Unipupu on tuttu ja turvallinen ja rauhoittaa lasta. Suosittelen jokaiselle lapselle harsomaisen unilelun hankkimista. Meillä se on toiminut molemmilla lapsilla.

Vauvana Leon on aika perustyytyväinen. Hän hymyilee paljon, ottaa mielellään kontaktia ja jokeltelee kovaan ääneen. Hän kovasti muistuttaa isoveljeään. 
Rintamaidon lisäksi Leon on saanut noin parin viikon ajan kiinteitä. Ensimmäiset maistiaiset aloitin omatekoisella bataattisoseella, sen jälkeen siirryimme porkkanaan ja perunaan.
On ollut ilo seurata miten Leon on edistynyt kiinteiden syömisessä.








Noin pari kuukautta sitten Leon oppi kääntymään selältä mahalleen ja nyt pyöritään lattialla ympyrää. Viime aikoina mahalla ollessaan on alkanut pepun nostaminen ylöspäin ja jalkojen tuominen kohti mahaa. Juuri samalla tavalla Noel teki ennenkuin lähti ryömimään, joten ei pitäisi mennä enää kovinkaan kauaa kun täällä lähdetään eteenpäin.
Pureskeltavat pehmeät lelut ovat olleet kovassa käytössä viime ajat. Vaikka vielä en ole huomannut yhtään hampaan tuloa, niin vahvat merkit niiden puhkeamiseen ovat. Kuolaa valuu jatkuvalla vauhdilla ja tosiaan pehmeät lelut ovat suussa koko ajan. Hyvä asia on ettei Leon ole valitellut hampaiden tuloa, koska ne saattavat valvottaa pikkuista ja tehdä olon epämukavaksi.

Tämän pienen suloisen kaverin kehitystä on vaan niin ilo seurata!

tiistai 22. toukokuuta 2018

Meidän tarina

Synnytyksen jälkeen olin äärimmäisen väsynyt. Kehoni vielä tärisi ja ajatukset olivat hieman sekavat.  
Olin kiitollinen meidän vastasyntyneestä vauvasta, mutta en väsymyksestä johtuen jaksanut vauvasta vielä yhtälailla iloita, mitä esimerkiksi esikoisen kohdalla sain.
Päätin mielessäni, että kunhan vaan synnytyssalista omaan huoneeseen päästään, annan vauvalle jakamattoman huomioni. Ihastelen ja pidän häntä sylissä.
Hetkeä myöhemmin tilanne kuitenkin muuttui, kun kätilö ilmoitti että vauvan verensokeri on alhainen ja hänelle annetaan lisämaitoa tuttipullosta. Se ei kuitenkaan nostanut arvoja tarpeeksi ylös, joten vauva päädyttiin siirtämään keskolan tehotarkkailuun.
Muistan vielä miten itkuherkässä mieleni oli, kun yhdessä vauvaa kuljetettiin keskolaan. Se oli minulle/meille täysin uusi tilanne.
Keskolassa meidät vastaanotti herttainen nainen. Hän kertoi meille hyvin tarkasti miten meidän lasta tullaan hoitamaan sekä millaiset käytännöt keskolassa on. Saan osallistua lapseni hoitoihin sekä tulla katsomaan häntä niin monta kertaa kun haluan.
Kyyneleet valuvat pitkin poskia kun muistelen sitä hetkeä ja tunnetta, miltä tuntui jättää oma pieni vauva keskolaan ja lähteä sieltä yöksi pois. Olin samaan aikaan peloissani lapseni puolesta ja samaan aikaan luottavainen siitä, että hän on hyvissä käsissä.
Niko lähti puolestaan yöksi kotiin ja minä lähdin osastolle omaan huoneeseen lepäämään. Kello oli kymmenen illalla ja koko osasto oli hiljainen. Makasin yksin huoneeni sängyllä ja mietin illan tapahtumia. Laitoin kädet ristiin ja kiitin Luojaa.


Yön jälkeen kätilö tuli aamulla herättämään ja välitti tiedon, että saisin mennä katsomaan vauvaa. Poika oli siirretty keskolan tehohoidosta toiselle puolelle, jota hoitajien puheen mukaan kutsutaan "lähemmäksi kotiin pääsy" puoleksi.
Varovaisin askelin lähestyin lapseni sänkyä. Minua yhtäaikaa jännitti ja samaan aikaan ilolla odotin näkeväni miten hän voi ja miltä hän näyttää. En löydä sanoja kertomaan miten iloinen olin hänet nähdessään. Vauvalle oltiin laitettu sokeritippa päähän ja nenämahaletku, jonka kautta ravinto kulki.
Ensimmäinen vaipan vaihto jännitti kovasti. Hän oli niin pieni ja hauras. Erilaiset johdot lisäsivät myös varovaisuuden tunnetta.
Rutiinihoitojen jälkeen sain vihdoinkin lapseni syliini. Voi sitä ilon ja rakkauden määrää. Se oli ensimmäinen kunnon kontakti lapseeni. Sillä synnytyksen jälkeen kaikki voimavarat menivät palautumiseen hektisestä synnytyksestä.


Keskolassa vauvaa hoidettiin aina kolmen tunnin välein. Hoitoihin kuuluivat mm. vaipan vaihto ja pesut, verensokerin, bilirubiinin ja lämmön mittausta, painon tarkkailu, vaatteiden vaihtoa, seurantalaitteen vaihtamista ja imetyksen harjoittelua. Koska vauva oli vielä niin pieni, ei täysimetys heti alkuun onnistunut. Sen johdosta hänelle annettiin ruoka suurimmaksi osaksi nenämahaletkun ja tuttipullon kautta.
Oma lepääminen sairaalassa jäi hyvin lyhyeen. Hoitovuorojen jälkeen minut piti kiireisenä mm. maidon pumppaaminen, oma ruokailu ja minuun kohdistuvat tarkistukset tms. Vaikka aika sairaalassa oli hektistä, olen kiitollinen siitä miten hyvässä kunnossa olin itse heti synnytyksen jälkeen. Sen johdosta jaksoin täysin keskittyä vauvan hoitamiseen.
Muutaman päivän jälkeen verensokeriarvo saatiin vauvalla kuntoon ja sokeritippa otettiin pois.
Puolestaan bilirubiiniarvo rupesi olemaan lähellä raja-arvoa. Sinivalohoitoa ei kuitenkaan voida aloittaa ennen kuin arvo ylittää rajan ja bilirubiinia on elimistössä. Tämä aiheuttaa vauvan voinnissa väsymystä ja silloin mm. imettäminen ja tuttipullosta maidon syöttäminen on haasteellisempaa.

Neljäntenä päivänä pääsin lähtemään kotiin sairaalasta. Päätimme rauhoittaa jouluaaton ja antaa esikoisellemme jakamatonta aikaa. Olin itse viettänyt yhdeksän päivää sairaalassa, joten pieni paussi teki minulle erityisen hyvää.
 Ennen lähtöä kävimme Nikon kanssa keskolassa hoitamassa vauvaa ja toivottamassa hänelle hyvää joulua. Vauvalle oli puettu ylle punaiset vaatteet ja päähän oli laitettu kudottu tonttulakki. Mieltäni lämmitti keskolan henkilökunnan tekemä joulukortti, jota koristeli oman vauvan painetut jalan jäljet.
Oli myös kiva kuulla se, että joka joulu joulupukki kiertää lastenosastot ja muistaa lapsia pienillä lahjoilla. Myös keskolan vauvat.

Jouluaattoiltana bilirubiiniarvo ylitti rajan ja sinivalohoito aloitettiin.
Ensimmäinen vuorokauden kestävä sinivalohoito ei tuottanut vielä toivottua tulosta, joten hoitoa jatkettiin vielä pari päivää myöhemmin.


Mieleeni muistuu hauska hetki keskolasta.
Yhtenä aamuna menimme Nikon kanssa innoissamme hoitohuoneeseen katsomaan kuinka meidän lapsi taas voi. Hetken aikaa ihmettelimme toden teolla että miten meidän lapsi on hieman muuttunut. Hoitaja saapui huoneeseen ja hymyillen tokaisi meille, että huoneeseen on tullut uusi vauva jonka johdosta sänkyjen paikkoja on jouduttu tiivistämään.
Näin ollen meidän vauvan paikka oli siirtynyt tutusta paikasta hieman lähemmäksi ikkunaa ja tämän takia ihastelimme toisen vauvaa.

Pari päivää ennen uutta vuotta saimme hoitajalta iloisia uutisia. Hän ilmoitti, että vauva on ollut nyt paljon virkeämpi ja jaksaa syödä hyvin. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan ja mitään poikkeavaa ei kotiinlähtötarkastuksessa löydy, saamme meidän vauvan vihdoin kotiin.
Seuraavana päivänä kävimme kaupassa katsomassa Noelille lahjaa jonka vauva voisi antaa Noelille kun he ensimmäistä kertaa tapaavat.
Niko odotti Noelin kanssa sairaalan kahvilassa kun kävin hakemassa vauvan. Infektioriskin johdosta alle kouluikäiset eivät saaneet keskolaan tulla. Sen johdosta Noel ei päässyt aiemmin omaa pikkuveljeä näkemään.
Kotiinlähtötarkastus meni läpi ja saimme lääkäriltä luvan lähteä. Vaikka olin kovasti odottanut lapseni kotiin pääsyä niin samalla tieto siitä hieman jännitti, miten tulemme kotona pärjäämään ja mistä tiedän saako vauva tarpeeksi maitoa imetyksen avulla.
Kohonneen bilirubiiniarvon takia lapsellemme oltiin varattu vielä parin päivän päähän tarkastuskäynti. Se antoi minulle myös turvaa sen suhteen että saan kotona rauhakseen hoitaa lastani ja pääsemme pian selvittämään mm. painon kehityksen.


Vauvani hoitojakso keskolassa oli ajoittain hieman raskasta. Äitinä huoli oli kova. Koin etten saanut kunnon kontaktia lapseeni ja mielessäni kävi ajatus, että olen synnyttänyt sairaalalle lapsen.
Sen johdosta vertaistuki muiden äitien kanssa oli tärkeää. Oli ihana jakaa ajatuksia ja puhua tunteista. Myös kohtaamani hoitohenkilökunta oli aivan mahtava. Kaksi hoitajaa jäi erityisesti mieleeni. Toisen kanssa sain nauraa ja toisen kanssa puhua syvällisiä. Heidän kanssa tuli puhuttua paljon sillä hoitovuoroja oli tiheästi.

Vielä ajoittain palaan ajatuksissa keskolan aikaan ja muistelen sitä lämmöllä.

keskiviikko 9. toukokuuta 2018

Synnytyskertomus 2

Vähän reilu neljä kuukautta sitten meidän perhe täydentyi yhdellä lapsella. Tässä minun toisen lapsen synnytyskertomus.

Viisi päivää ennen synnytystä (rv35+0) vietimme normaalia perhearkea kotona. Valmistin ruokia seuraavan päivän pikkujouluja varten kunnes ensimmäiset supistukset alkoivat. Supistukset olivat pieniä, joten en kokenut niiden johtavan vielä mihinkään. Myöhemmin illalla juuri ennen nukkumaan menoa, tilaan tuli muutos verenvuodon takia ja sen johdosta lähdimme Nikon kanssa käymään äitiyspoliklinikalla.
Lääkärin tarkistuksen jälkeen olin kolmella sentillä auki, joten jäin synnytysosastolle yön yli tarkkailuun. Sain tilavan perheodotushuoneen, jossa minulla oli kaikki tarvittava mm. telkkari, suihku, vessa, oma keittiö ja parisänky.
Yö sairaalassa meni hieman levottomasti. Heräsin jatkuvasti joko omiin supistuksiin, kätilön käynteihin tai synnytyssalin ääniin. Viiden aikaan aamuyöstä heräsin siihen, kun joku mies karjui synnytyssalissa kovempaa kuin itse synnyttävä äiti. Sen jälkeen pelko valtasi mieleni ja tajusin, että tämä kaikki on minulla vielä edessäpäin. Tsemppasin itseäni hokemalla, "olen jo kerran synnyttänyt ja kaikki meni silloin oikein hyvin. Olen hyvissä käsissä". Sain sen jälkeen onneksi vielä unen päästä kiinni ja herätessäni olin jo luottavaisempi tulevan suhteen. 
Aamulla aamuvuoroon saapunut kätilö kävi luonani ja teki tarkastuksen. Supisteluista huolimatta edistystä ei ollut aamuun mennessä tapahtunut. Olin varma, että pääsen pian kotiin odottamaan synnytyksen käynnistymistä ja pikkujoulun viettoa ystävieni kesken. Pian kuitenkin lääkäri kävi luonani ja päätyi siihen ettei minun olisi hyvä mennä vielä kotiin sillä raskausviikkoja oli kasassa vasta reilu 35. viikkoa. Pienen harmituksen jälkeen tajusin, että minun ja vauvan hyvinvoinnin takia näin on parempi.
Seuraavien päivien aikana tunteet kävivät vuoristorataa. Olin päivät pitkät yhdessä samassa huoneessa eikä ollut tietoa siitä koska pääsisin kotiin. Ikävöin kovasti Noelia. Onneksi Niko kävi päivittäin minua moikkaamassa ja toi aina mukaan jotain hyvää syötävää ja ajankuluksi mm. virkkuukoukut, jotka piristi mieltäni kovasti. Koin myös helpotusta siitä, että sain puhua kätilöiden kanssa omista huolista ja tuntemuksista.
Vietin synnytysosastolla yhteensä kolme päivää, jonka jälkeen minut siirrettiin synnyttäneiden ja odottajien osastolle. Päädyin samaan huoneeseen neljän muun eri naisen kanssa.
Sairaalassa olon aikana hämmennystä aiheutti lääkäreiden vaihtelevat mielipiteet. Ensimmäinen lääkäri ehdotti kalvojen puhkaisua, seuraavana aamuna uusi lääkäri perui sen ja tämän jälkeen palloteltiin kotiin pääsyä.


Viidentenä päivänä kaikki muuttui. Aamulla tapasin lääkärin ja hän päätyi siihen että olisin valmis lähtemään kotiin, sillä edistystä kohdun suulla ei ollut tapahtunut sekä oloni oli hyvä.
Muistan miten rentoutunut mieli valtasi minut, kun pääsin kotiovesta sisään. Otin heti alkuun kuuman suihkun ja vaihdoin ylleni mukavat helpot vaatteet. Suihkun jälkeen istahdin pöydän ääreen ja mietin mielessäni mitä kaikkea kivaa ja mieltä piristävää ohjelmaa voisin loppupäivälle kehittää.
Loppupäivän tarkoitus oli rentoutua sohvan äärelle ja syödä pikkujouluihin tarkoitettuja herkkuja, kunnes yht'äkkiä lapsivedet menivät klo. 17:25. Siitä samasta hetkestä lähtien kivuliaat supistukset alkoivat tiheästi kahden minuutin välein. Tajusin supistuksien tiheistä väleistä sen, että nyt on kiire sairaalaan ja ainut mahdollisuus on soittaa ambulanssi paikan päälle. Soitin välittömästi Nikolle ja pyysin hänet kotiin kauppareissultaan. Onneksi Niko ei ollut kaukana ja pääsi kotiin viidessä minuutissa. Ambulanssi soitettiin klo. 17:30.
Niko saattoi minut alas ulko-ovelle jossa oli vastassa kolme ensihoitajaa, jotka auttoivat minut paareihin. Niko jäi kotiin odottamaan Noelille hoitajaa.
Ambulanssiin päästyäni koko vartalooni iski ihan jäätävä tärinä. Supistukset tulivat niin tiheään tahtiin etten pystynyt niiden välissä rentoutumaan ja hengittämään syvään. Mielessäni kävi pelko, että mitä jos emme kerkeäkään sairaalaan ennen lapsen syntymää. Mitä jos, en selviä tästä. Onneksi ensihoitajat ambulanssissa tukivat minua hyvin ja pitivät huolen siitä, että olen hyvissä käsissä.
Sairaalan pihalla vastassa oli kaksi kätilöä jotka ohjasivat meidät synnytyssaliin.
Synnytyssalissa kätilö teki tarkistuksen ja olin neljällä sentillä auki. Pyysin kivunlievitystä ja kätilö tilasi anestesialääkärin. Samalla hetkellä Niko saapui synnytyssaliin. Voi vitsi miten huojentunut olin hänen läsnäolosta. Saamme kokea tämän upean, kipeän ja unohtumattoman kokemuksen taas yhdessä.
Kätilö aloitti kanyylin asentamisen mutta asentaminen vain kesti ja kesti, kun suonta ei löytynyt. Vasta kolmannella yrityksellä kanyylin asentaminen onnistui. Heti perään kätilö teki uuden tarkistuksen, kohdunsuu oli täysin auki. Kätilö totesi ettei anestesialääkäri enää kerkeä paikan päälle, sillä lapsi on valmis syntymään.
Ponnistaminen alkoi. Muistan vielä miten peloissani olin sillä hetkellä. Koko vartaloni tärisi sekä hengitys oli raskasta ja tiheää. Olin levoton enkä saanut otetta rauhallisesta hengitystavasta. Toiseksi viimeisen supistuksen kohdalla olin hetkellisesti valmis luovuttamaan. Synnytys eteni niin nopealla tahdilla etten pysynyt mukana. Koin tarvitsevani pienen lepohetken jotta jaksaisin viedä tämän synnytyksen päätökseen. Sitä mahdollisuutta ei nyt tietenkään minulle suotu. Toiseksi viimeisen supistuksen kohdalla nojasin vieressä olevaa kätilöä kohden. Hänen sylissä sain lisää voimaa viedä viimeiset supistukset päätökseen.
 Kokonaisuudessaan kymmenen minuutin ponnistusvaiheen jälkeen klo. 18:25 minun syliini laskettiin pieni suloinen poika. Painoa hänellä oli syntyessään 2935g.