sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Losin arkea

Kun lähdin Losiin, niin pakkasin matkalaukkuuni aivan turhia vaatteita. En väsyneenä ajatellut niin järkevästi. Nyt kannan mukani vaatteita, joita en ole kerennyt edes käyttämään.
Matkalla tulee aina ostettua uusia vaatteita/tuliaisia ja jos ei ostaisikaan, niin onhan se kivempi fiilis matkustaa, kun ei tarvitse kantaa mukana puolta omaisuutta.
Täällä ollessani olen pukeutunut aika rennosti. Laittautumiseen en ole käyttänyt niin paljon aikaa. Tärkeintä, että olen päässyt nopeasti lähtemään. 

Päivällä täällä on ollut parhaimmillaan noin 33'C. Kuitenkin illat ja aamut ovat viileitä. 

Olen pitkään metsästänyt makeita collegepaitoja. Täällä niitä on ollut sitten pilvin pimein. Rennomman paidan kanssa olen yhdistänyt shortseja ja tennareita. Olen myös käyttänyt nilkkureita tennareiden sijasta. Silloin tyyli on vähän naisellisempi.



Kaverini on arkipäivisin töissä aamusta iltaan. Olen sillä välin käynyt kaupoilla, urheillut, valokuvannut, uinut ja ottanut aika iisisti. Tutustuin kaverini kautta yhteen Richardiin, joka on näyttänyt mulle paikkoja ja hengaillut mun kanssa. On ollut kiva saada seuraa ihmiseltä, joka asuu täällä ja tuntee nämä kadut. 

Richard asuu noin kymmenen minuutin ajomatkan päässä meistä. Olen saanut vierailla hänen uima-altaalla ja kuntosalilla.







Mukavaa viikonloppua kaikille! :)

2 kommenttia:

  1. Oot sä taas lähteny sinne jonkun miehen perässä?

    VastaaPoista
  2. En tiedä mistä olet käsityksesi saanut. Tulin moikkaamaan kaveriani :)

    VastaaPoista