perjantai 11. lokakuuta 2013

Halloween Horror Nights

Palasin Suomeen eilen aamulla. Suunnittelin, että olisin postaillut teille enemmän matkan aikana, mutta se jäikin sitten toivottua vähäisemmäksi. 
Postailen teille nyt viimeiseltä viikolta ja paluusta takaisin Suomeen. 

Koin viime perjantaina elämyksellisen päivän Universal Studiolla. 
Kaverini pääsi töistä ja tuli hakemaan mut autolla. Suunnattiin Universal Studiolle, jonne oltiin järjestetty Halloween-tapahtuma. 
Käytiin aluksi kiertelemässä Universalin ostoskadulla, jossa meillä oli mahdollisuus ruokailla ja ostaa erilaisia oheistuotteita. Paikka oli mielestäni todella upea. Kiinnitin huomiota upeisiin pieniin yksityiskohtiin, valoihin ja tunnelmaan. Varsinkin ilta-aikaan paikka on hyvin taianomainen. 

Tapahtuma-alueelle päästyämme käytiin vielä turvatarkastuksen kautta. Pääovissa luki "Don't stop, dead inside" ja takaa kuului pelottavan kuuloisia huudahduksia. Siinä vaiheessa jännitys iski kroppaani ja olin jo valmis kurkkaamaan, mitä jänskää ovien takaata löytyy. 

Sisälle astuttuani katsoin heti ympärilleni. Hetki myöhemmin kasa pelottavan näköisiä örkkejä hyökkäsi meitä kohti moottorisahoilla. Nappasin kaveristani kiinni ja suljin silmäni. Jos pysähdyt, olet mennyttä. 
Zombeja, sotilaita ja örkkejä hyökkäsi eri puolilta. Niitä oli hirveän vaikea ennustaa, koska ja kuka nurkan takaa pelästyttäisi sut. 
Hetken kuvittelin että olisin selviytynyt pahimmasta, kunnes sivusta joku hyökkäsi moottorisahan kanssa. Kiljahdin ja lähdin juoksemaan karkuun. Moottorisaha-tyyppi lähti perääni ja sain juosta pienen pätkän, että pääsin siitä eroon. Kaverini totta kai repesi ihan totaalisesti.  
Opin sen, että jos juoksen heitä karkuun, niin he varmasti seuraavat mua lisää. Silti yllättäviä pelästyksiä ei pystynyt millään ennakoimaan.
Se joka leikkiin lähtee, se leikin kestäköön. 
Halusin antaa mielikuvitukselle vallan ja eläytyä tapahtuman taikaan. Silloin sain tapahtumasta parhaimman ja ehkä tässä tapauksessa pahimman ilon. Olin ehkä se parhaiten pelästyttettävä, mutta ainakin nautin täysillä. 

Jokaiseen "laitteeseen" jonotusaika oli noin 20 min -1, 5 tuntia. Tapahtumaan olisi ollut mahdollisuus ostaa vip-lippu, joka sisälsi mm. pysäköintipalvelun, illallisen noutopöydästä ja ohitusmahdollisuuden jonossa. 
Itseäni jonottaminen ei haitannut, koska tunnelma oli katossa. Jonotusalueella järjestettiin ohjelmaa ja ihmiset olivat hyvällä tuulella. Muutamalla ihmisellä jonossa taisi olla sinä päivänä syntymäpäivät, koska sitä laulettiin muutamaan otteeseen siellä. Oli ilo seurata ihmisten positiivisuutta, se tarttui myös muhun. 

Vielä hartain muistelen tätä päivää, koska se oli matkani paras päivä. 























Videon kautta pääsette vähän näkemään tapahtuman tunnelmaa. 

2 kommenttia:

  1. Wau, kuulostaa ihan mahtavalta! Tollaseen tapahtumaan olisi hienoa päästä kauhuelokuva hullu poikaystävä viemään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tapahtuma sopii hyvin pariskunnille ja kaveriporukoille ;) Se oli ihan hullun hauskaa! Ehdottamasti suosittelen!

      Poista