tiistai 10. syyskuuta 2013

Villasukkia ja nenäliinoja

Viimeiset kaksi viikkoa olen ottanut aika iisisti. Tulin kipeäksi ja jouduin hetkeksi sairaslomalle. Kuume hellitti, mutta kova flunssa jäi. Kävin lopulta kahden viikon sairastelun jälkeen uudestaan lääkärissä. Sain antibioottikuurin poskiontelontulehdukseen. Olo on vielä tukkoinen ja kipeä. 
Sairastelun takia en ole vaan jaksanut hetkeen postailla. Pahoittelut siitä! :)

Vaikka sairastelu on välillä ihan pyllystä, niin on sillä hyvät puolensakin. Nyt olen vihdoinkin voinut pysähtyä ja levähtää hetken. Olen kaivanut kaapista vanhat villasukat, katsonut tv-sarjojen uusintoja ja syönyt hyvin ja terveellisesti. 

Koitan tässä parannella itseäni, niin olen sitten enemmän kuulolla. 



Olen kaverini kanssa ihan koukussa 90210 -sarjaan. Sarjan kuumin pari on ehdottomasti tämä kaksikko, koulun nörtti ja diiva. 

Sunnuntai

Kaverini toi mulle ison pussillisen omenoita. Leivoin niistä omenapiirakan kavereille.  


Sillä välin kun miehet rakensivat meidän sänkyä makkarissa, niin me naiset tehtiin ruokaa keittiössä. Olin edellisenä päivänä yrittänyt kipeisenä koota sänkyä, mutta siitä ei koittanut kun huonoa mieltä. Kun sänky oli koottu ja ruoka oli valmista, niin katsottiin porukalla leffa. 
Musta on ollut ihana huomata miten usein meillä käy kylässä vieraita.
Nyt koti on meidän näköinen. Jotain uutta, jotain vanhaa.

Postailen teille huomenna kuvia kodistamme. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti