keskiviikko 18. syyskuuta 2013

Herkuttelijasta terveysintoilijaksi

Los Angelesin matkan lähestyessä olen tehnyt totaalisen muutoksen ruokavaliooni. Vaikka tavoitteenani ei ole olla langanlaiha, niin pieni ryhdistäyminen ennen rantalomaa tekee hyvää. 

Aloitin 1,5 viikkoa sitten treenaamisen ja ruokavalion muutoksen. Jo parin päivän tiukan ruokavalion jälkeen huomasin jo muutosta. Turvonneisuus lähti ensimmäisenä pois ja se kannusti mua jatkamaan. 
Olen pitkään yrittänyt muuttaa ruokavaliotani, onnistumatta. On ollut helpompaa siirtää sitä aina seuraavalle päivälle. 

Olen ollut usein tosi väsynyt ja miettinyt, mistä väsymys johtuu. Ruokavalion "puhdistuksen" ja treenaamisen kautta olen jaksanut enemmän ja lisäksi mielikin on ollut paljon positiivisempi. Päivittäinen urheilu antaa lisää energiaa. 




 Poistin ruokavaliostani herkut. Nykyään hedelmät ja pähkinät menevät herkuista. Pyrin juomaan paljon vettä päivän aikana. 


Olen täysin hullaantunut hulahula-vanteeseen. Se todella toimii ja seuraavana päivänä varmasti tunnet, että olet tehnyt jotain. 

Olen aloittanut juoksemisen taas aamuisin. Tunne on aivan mahtava, kun suoritus on ohi. Juoksemisesta saat lisää energiaa päivään.


Palkitsin itseni tänään herkullisella salaatilla. Laitoin salaattiin tofua, avokaadoa, oliiveja, tomaattia, ananaskirsikkaa, pähkinöitä ja päälle lusikallisen raskankermaa. Nam! :)

2 kommenttia:

  1. Nami mitä ruoka-annoksia! Mun pitäisi myös aloittaa taas treenaaminen, vähän jäi kesän aikana :)

    minttusblog.blogspot.fi

    VastaaPoista
  2. Miltä näyttää sinun ns. normaali ruokapäivä nyt?Näytät tosi freesiltä täytyy kyllä myöntää. Yritän itsekin päästä tästä herkuttelusta eroon ja kaipaan vähän vinkkejä! :)

    VastaaPoista