Noelin opittua konttaamaan reilu kaksi kuukautta sitten on meidän kotona ollut menoa ja meininkiä. Melko pian alkoi jaloille nouseminen ja kiipeileminen, sen jälkeen häntä ei ole voinut jättää hetkeksikään yksin. Noel on lapsena hyvin utelias, vahvatahtoinen ja aina hymy herkässä. Päivät menee hujauksessa hänen kanssaan. Monesti iltaisin ihmettelen, että mihin tämäkin päivä katosi. Kunpa ajan pystyisi pysäyttämään ja nauttimaan näistä ainutlaatuisista hetkistä hiukan pidempään.
Lapsiperheessä pitää vaalia sekä omaa että parisuhteen yhteistä aikaa. Lapsen kanssa touhuaminen vie paljon aikaa ja energiaa, ja siksi oman ajan saa useimmiten vasta iltaisin lapsen nukkumaanmenon jälkeen. Itse olen sitä mieltä että parisuhde tarvitsee hoivaa myös arjessa. Useimmiten ne on ne pienet teot ja eleet, jotka auttavat eniten jaksamaan. Oman ajan lisäksi minulle on tärkeää, että meillä kotona halataan usein ja puhutaan avoimesti tunteista.
Olen elämässäni saanut olla monesta asiasta kiitollinen - tällä hetkelläni erityisesti avopuolisostani. Hän on rakastava, hellä ja erittäin hyvä isä. Hän auttaa paljon kotitöissä, lapsen hoidossa ja laittaa ruokaa sekä tukee, silloin kun itse ei jaksa. Vaikka meille kodin siisteys onkin tärkeää, olemme molemmat silti osanneet hellittää arjessa ja pistää asiat tärkeysjärjestykseen. Tärkeintä ei ole kuinka paljon koti kiiltää, vaan se että mieli lepää ja kaikilla on hyvä olla.
Mielestäni Sirpa Selänne tiivisti tämän hyvin uusimmassa Elle -lehdessä: "Kotona ei ole tarvinnut olla tiptop, eikä minun ole pitänyt todistaa olevani supernainen. Olen mikä olen."
Suloinen pojan pallero.
VastaaPoistaOsallistu kastehelmi arvontaan blogissani.
Hyvää viikonloppua sinulle.