tiistai 17. toukokuuta 2016

Koti täynnä muistoja

Kaksi viikkoa sitten muutimme Lahdesta Tampereelle töiden ja opiskeluiden perässä. Viimeiset viikot on mennyt tutustuessa uuteen kaupunkiin ja asunnon järjestämiseen. Vaikka muutto Tampereelle oli tiedossa niin silti tuntui että kaikki tapahtui niin nopeasti.

Ennen kun pääsette tutustumaan meidän uuteen kotiin Tampereella niin esittelen teille vielä meidän rakkaan Lahden kodin josta hetki sitten lähdimme.

Lahden asunto valmistui remontin jäljiltä kaksi ja puoli vuotta sitten. Huoneisto oli taloyhtiön entinen saunatila joka remontoitiin asunnoksi. Asunnon hienoja puolia oli sen koko huoneiston levyiset ikkunat, oma rauha ullakolla ja valoisuus.
Ennen kuin päätimme muuttaa yhteen, asunto ei ollut valmistunut täysin. Minun kannalta se oli hyvä sillä näin pääsin alusta alkaen vaikuttamaan sisustukseen ja huonekalujen valintaan.
Aina huonekalujen valinta ei ollut helppoa sillä mieltymyksiä on monia. Muistan kuinka monesti kävimme pitkiä keskusteluja esimerkiksi siitä tuleeko peili sohvan yläpuolelle vai kuuluuko se eteiseen. Yhtenä iltana purskahdimme nauruun kun saimme vitriinin kannettua paikoilleen. Kesti hetken totuttautua uuteen näkyyn.








Lahden asuntoon sisältyy paljon rakkaita muistoja. Vahvimpana muistona on poikani Noelin syntymä. Muistan kun saavuimme kotiin sairaalasta pienen käärön kanssa ja laitoimme hänet ensimmäistä kertaa omaan sänkyyn. Kodin valtasi rakkaus. <3








Muuttopäivänä, kun asunto oli tyhjennetty huonekaluista, istuimme Noelin kanssa lattialla ja hyvästelimme asunnon. Muutaman kyyneleen jälkeen jätimme rakkaan asunnon taaksemme muistot mukanamme.
Tämä oli meidän matkamme ensimmäinen koti.

10 kommenttia:

  1. Kaunis koti teillä :)

    VastaaPoista
  2. Ihana koti ollut, jään tosi mielenkiinnolla odottamaan millainen uudesta kodista on muotoutunut.

    Muutto nostaa aina haikeat fiilikset pintaa, olen elämäni aikana muuttanut kaksi kertaa saman kadun varrella ja jopa niinä kertoina tuli haikea olo, mutta sitä lisää aina paikkakunnan vaihto entisestään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jonna! Haikein fiiliksin lähdettiin. Onneksi uusi koti on kans kiva :) Heti kun olemme saaneet uuden kodin meidän näköiseksi niin laitan kuvia tulemaan ;)

      Poista
  3. Kiva kuulla susta Jassu ja miten elämä sulla menee, nyt kun pitkästä aikaa eksyin taas lueskelemaan sun juttuja! :) Kaikkea hyvää teille Tampereelle ja pakko sanoa, että oot tossa Lahden asunnon sisustamisessa onnistunut aika taitavasti! Ihana koti ja toivottavasti uudesta tulee vielä ihanampi ja muistot vaan paranee. <3 Kaikkee hyvää sulle ja sun pikku perheellesi! -Maiju

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Maiju, kiva kuulla kans susta! <3 Kiitos! Just kun koti rupesi olemaan pikkuhiljaa valmis, tuli muutto eteen. :D Uskon, että saadaan nykyisestä kodista myös yhtä kiva.
      Aurinkoista kesän alkua ja toivottavasti nähdään pian!

      Poista
  4. Ihana asunto teillä ollut! :)
    Saadaanko jossain vaiheessa nähdä kuvia uudesta kodista?
    Mistä teidän sohva ja nojauoli on?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jennifer! :) Se olisi tarkoitus ;) Sohvat on ostettu Vepsäläiseltä. On ollut laadukkaat ja ollaan tykätty!

      Poista
  5. Mistä tuo teidän pinnasänky on? Etsin tällä hetkellä meidän tulevalle pienelle sänkyä ja haluaisin, että päädyt olisivat "kiinni". Toi teidän näyttää just hyvältä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiva kuulla!
      Sänky on ostettu Ikeasta. Nimi Sundvik ja koko 60x120 cm. 😘

      Poista