perjantai 17. toukokuuta 2013

Summer fun

 Kuulumisia viime päiviltä..

Lähdin tänään aamulla kiireessä töihin. Missasin ratikan ja sen perään myöhästyin junasta. En aamulla kerennyt syömään aamupalaa, joten hain eväät mukaan viereisestä Robert's Coffee:sta. Saavuin työpaikalle ja ihmettelin, että miten ihmeessä siivooja on päässyt sisään liikkeeseen ilman mua. Menin sisälle ja törmäsin työkaveriini. Ihmettelin mielessäni, että miksi ihmeessä hän on täällä kun mun piti tulla aamuvuoroon. No hyvä minä, olin tullut väärään aikaan töihin. Huvittuneena ja hieman nolona lähdin sitten pois. Vanhempani asuvat lähellä työpaikkaani, joten lähdin vanhemmilleni ottamaan aurinkoa. 
Pienen tunaroimisen jälkeen mun päivä muuttui oikeastaan aika kivaksi. Kiva ottaa vähän etäisyyttä kaupungin hälinästä ja viettää hetki aikaa lähellä luontoa.

 

Meidän koira Yumi on saanut leikkikaverin naapurin Sulosta. Ne on niin hyviä kavereita, että leikkikalutkin jaetaan.







Häät lähestyvät..

Käytiin eilen Ainon kanssa katsomassa häähattuja. Hienoimmat hatut maksoivat noin 75-100 euroa. Vielä ajattelin käydä muutamassa liikkeessä ennen kuin teen päätöksen. 
Olen lupautunut laulamaan veljeni häissä. Viime kerrasta on jo sen verran aikaa, että katsotaan miten se menee. Isäni onneksi säestää kitaralla, joten pystyn hänen kanssaan harjoittelemaan sen verran kuin on tarve. 



3 kommenttia:

  1. vou. en tiennyt että osaat laulaa:O olis kiva saada jotain videonäytettä??;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olin yläasteen musiikkiluokalla. Kuuluin kuoroon, bändiin ja esiinnyin yksin. Nyt laulaminen on vähän jäänyt. :/
      Voisin laittaa vaikka videota kun iskän kansaa harjoitellaan häitä varten. ;)

      Poista
  2. JOO laita ehdottomasti :) Tääl odotellaan intopiukeena(haha) :)

    VastaaPoista