sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Sanokaa Fazer kun haluatte hyvää

Kävimme Ainon kanssa viime keskiviikkona tutustumassa Fazerin tehtaaseen. Fazerin tehdas on monelle koululaiselle jo tuttu paikka. Itse kävin siellä viimeksi ala-asteella.
Aino tuli meille jo edellisenä iltana yöksi. Olisimme voineet jatkaa juttelua vaikka kuinka myöhään, mutta aikainen herätys odotti. Neljän tunnin yöunien jälkeen lähdettiin ajamaan kohti Fazerin tehdasta. Pieni väsymys oli päällä, mutta tieto kivasta päivästä piristi.

Saavuimme lopulta perille..

 Aluksi tutustuimme Mignon-munien valmistukseen. Mignon-munia valmistetaan vuodessa vajaa kaksi miljoonaa kappaletta. Suklaamunien prosessi aloitetaan Piispanristillä Munakunnan kananmunapakkaamossa. Kanamunat rei’itetään, puhalletaan tyhjäksi, pestään ja kuivataan. Munankuoret täytetään suklaamassalla hanasta. Lopuksi täyteaukko suljetaan sokeritulpalla. Pikkutyttönä sain isoäidiltäni aina pääsiäisen aikaan yhden Mignon-munan. Tykkäsin pikkutyttönä aina siitä sokeritulpasta, joka oli siellä pohjimmaisena.






Suklaa on ehdottomasti yksi mun lempiherkuista.



 


Putkistoissa kulkee suklaamassa.

  
 








Fazer Real Palauttava on runsaasti magnesiumia sisältävä, innovatiivinen leipä, joka sopii hyvinvoinnistaan huolehtivalle ja aktiivisesti liikkuville sekä urheilijoille. Leipä sisältää runsaasti kuitua ja kolme viipaletta sisältää 30 % päivän magnesiumtarpeesta.




 Uudet Angry Birdsin minidonitsit. Donitseja löytyy kaupan pakastehyllyiltä. Oli hyviä!






Oli mielenkiintoista nähdä miten suklaat Fazerilla valmistetaan. Pientä tuotetta voi olla valmistamassa useita henkilöitä. Yksittäinen suklaakonvehti voi koukata monta mutkaa ennen kaupanhyllylle päätymistä. Kuluttajan näkökulmasta vierailu Fazerilla oli avartava: tuotteet valmistetaan rakkaudella ja laadusta tinkimättä.

3 kommenttia:

  1. Hei miten pääsitte tonne vierailulle kahestaan? Luulin että sinne pääsee vaan ryhmät.

    VastaaPoista
  2. miten tonne pääsee ja maksaako se ? :) mihin aikaan menitte ja monelta lähitte pois :) tää oli kiva postaus!

    VastaaPoista
  3. kiva postaus ja ihania kuvia! mutta ei hitsi mikä järkyttävä suklaanhimo nyt tuli :D

    VastaaPoista