tiistai 5. helmikuuta 2013

Aamupalahetki

En ole kovin aamuihminen, mutta aamupalan haluan nauttia aina rauhassa kotona ennen ulos lähtemistä. Juon kahvia hyvin harvoin ja silloinkin lattea. Mun kahvin juominen on oikeastaan enemmän maitoa kahvilla kuin kahvia maidolla. Panostan aamupalaani yleensä vapaapäivisin. Silloin on aikaa istua rauhassa alas ja lukea vaikka päivän Hesari.
Viikonloppuisin usein on tullut syötyä vohveleita. Olen todella jäänyt niihin koukkuun. Vohveleiden päälle olen yleensä laittanut hilloa, kermavaahtoa, marjoja ja hedelmiä. Tällä kertaa tein vähän terveellisemmän vaihtoehdon. Korvasin kaupan valmishillon itse tehdyllä mansikkasoseella, kermavaahdon tilalle laitoin turkkilaista jogurttia ja päälle mansikoita.

Mitä muuten olette olleet mieltä uudesta Helsingin Sanomista? Itse olen kokenut lehden paljon käytännöllisemmäksi. Nykyään sen kehtaa ottaakin mukaan matkalle, kun lehtien avaaminen ei vie kahden ihmisen paikkaa matkustaessa. Ennen Hesarista katsoin vain ne pakolliset asiat,  mm. päivän tv-ohjelmat ja muutamia artikkeleja sieltä sun täältä.

Helsingin Sanomissa käsiteltiin muutama viikko sitten sijaussynnytystä. Haluan tähän loppuun laittaa siskoni mielipidekirjoituksen. -> Sijaissynnytyksen salliminen antaisi toivoa/ Carolina Nystén







5 kommenttia:

  1. Voi ei, tuli todella surullinen mieli siskosi puolesta:( olen kanssa sitä mieltä että sijaissynnytys pitäisi sallia, se todellakin antaisi toivoa ja paremmat mahdollisuudet lapsen hankkimiseksi, adoptio kun on joskus niin monimutkaista. Sijaissynnytyksen avulla pääsisi myös luultavasti tutustumaan tulevan pienokaisen biologiseen äitiin ja näin lapsen juuriin, mikä ainakin itseni mielestä olisi mukava lisä!:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta!! :) Olen myös samaa mieltä, että sijaissynnytys sallittaisiin. Se antaa toivoa monelle naiselle/pariskunnalle! :)

      Poista
  2. Siskosi on todella rohkea. On ihailtavaa, että uskaltaa kertoa tarinansa näin avoimesti. Toivottavasti sijaissynnytys on mahdollista tulevaisuudessa! Halaa siskosi puoestani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen ylpeä siskostani! <3 Hän on rohkea ja rakas! Ihana pikkusisko täynnä iloa ja kunnianhimoa! Arvostan!

      Annan halin hänelle puolestasi!

      Poista
  3. Itselläni on sama syndrooma kuin siskollasi, jota olen hävennyt aina kovasti. Aivan mahtavaa että Carolina on antanut syndroomalle kasvot ja on noin uskomattoman rohkea nuori nainen! Arvostan todella suuresti kuinka hän tuo esille kohduttomien naisten tuskan.
    Kiia

    VastaaPoista