Odotusaikanani mietin usein tulevaa synnytystä. Varsinkin sitä hetkeä kun vauva syntyy ja se nostetaan rinnalleni, mitä ajatuksia se minussa herättää. Kun ponnistusvaihe synnytyksessä alkoi, vaivuin tilaan, jossa koin itseni avuttomaksi. Edessäni seisoi kolme vahvaa naista ohjeistamassa sekä kannustamassa minua jaksamaan. Sain heiltä voimaa taistella itseni maaliin.
Loppujen lopuksi kaikki tapahtui niin nopeasti. Viisi supistusta ja poikamme syntyi.
En päästänyt elokuvamaisia itkuja mutta muistan että koin valtavaa helpotusta sekä kiitollisuutta siitä miten hyvin kaikki menikään. Olin ylpeä itsestäni, selviydyin tästä. Hetkessä kaikki kivut olivat poissa ja sain syliini maailman suloisimman pojan. Se hetki on jotain niin ainutlaatuisen hienoa. On niin arvokasta saada oma lapsi.
Synnytyksen jälkeen vietimme sairaalassa kolme yötä kunnes pääsimme lähtemään kotiin. Lääkärin tekemän tarkastuksen jälkeen saimme luvan lähteä. Pakkasimme tavaramme ja kävimme kiittämässä hoitohenkilökuntaa. Kotiin lähteminen herätti mussa hieman haikeita fiiliksiä. Synnytyksen jälkeisten kipujen takia muistan jännittäväni kotiin lähtöä. Pelkäsin että miten selviydyn kotona kun hoitajien apu ei olekkaan enää yhden nappulan painalluksen päässä. Vietimme yöt kolmistaan perhehuoneessa, jossa meitä kävi auttamassa ihanat kätilöt. He olivat kuin enkeleitä, heillä oli aina vastaus huoliini.
Äidin rakkaus omaa lasta kohtaan on huolenpitoa, välittämistä ja pyrkimystä tehdä kaikki mahdollinen lapsen hyväksi. Huolen ja pelon tunteet ovat myös osa sitä. Lapsen syntymisen jälkeen koin lapsestani kovaa huolta ja se aiheutti minussa itkuisuutta. Mietin onnistunko äitinä sekä osaanko vastata lapseni tarpeisiin. Samaan aikaan olin itse vielä toipilas enkä osannut nähdä valoa tunnelin päässä.
Itseäni auttoi se että toimin rutiinien mukaisesti ja päätin mennä päivä kerrallaan kunnes vointini paranee.
Loppujen lopuksi kaikki tapahtui niin nopeasti. Viisi supistusta ja poikamme syntyi.
En päästänyt elokuvamaisia itkuja mutta muistan että koin valtavaa helpotusta sekä kiitollisuutta siitä miten hyvin kaikki menikään. Olin ylpeä itsestäni, selviydyin tästä. Hetkessä kaikki kivut olivat poissa ja sain syliini maailman suloisimman pojan. Se hetki on jotain niin ainutlaatuisen hienoa. On niin arvokasta saada oma lapsi.
Synnytyksen jälkeen vietimme sairaalassa kolme yötä kunnes pääsimme lähtemään kotiin. Lääkärin tekemän tarkastuksen jälkeen saimme luvan lähteä. Pakkasimme tavaramme ja kävimme kiittämässä hoitohenkilökuntaa. Kotiin lähteminen herätti mussa hieman haikeita fiiliksiä. Synnytyksen jälkeisten kipujen takia muistan jännittäväni kotiin lähtöä. Pelkäsin että miten selviydyn kotona kun hoitajien apu ei olekkaan enää yhden nappulan painalluksen päässä. Vietimme yöt kolmistaan perhehuoneessa, jossa meitä kävi auttamassa ihanat kätilöt. He olivat kuin enkeleitä, heillä oli aina vastaus huoliini.
Äidin rakkaus omaa lasta kohtaan on huolenpitoa, välittämistä ja pyrkimystä tehdä kaikki mahdollinen lapsen hyväksi. Huolen ja pelon tunteet ovat myös osa sitä. Lapsen syntymisen jälkeen koin lapsestani kovaa huolta ja se aiheutti minussa itkuisuutta. Mietin onnistunko äitinä sekä osaanko vastata lapseni tarpeisiin. Samaan aikaan olin itse vielä toipilas enkä osannut nähdä valoa tunnelin päässä.
Itseäni auttoi se että toimin rutiinien mukaisesti ja päätin mennä päivä kerrallaan kunnes vointini paranee.
Nyt neljän viikon jälkeen voin sanoa voivani jo paljon paremmin. Vihdoinkin osaan ottaa itselleni omaa aikaa ja rentoutua silloin kun vauva on päiväunilla. Nyt uskon itseeni enemmän ja tiedän pärjääväni.
Tiedän noi tunteet vuoden takaa!! Oi että.. Kaunis kuva! Voimia arkeen! :)
VastaaPoista