keskiviikko 12. marraskuuta 2014

Ihana startti viikkoon

Treffasin ystäväni Ainon maanantaina aamupäivällä. Koska tapasimme aikaisin päivästä, oli kiva hetki jalotella Helsingin keskustan kaduilla. Pienen kävelylenkin jälkeen päädyimme Tuomiokirkolle ottamaan kuvia, jonne oli saapunut myös paljon muitakin ihmisiä ihastelemaan kirkon kauneutta.
Kuvausten jälkeen käytiin lounaalla Fazerin 8th Floorissa, jossa valitsin herkullisen mozzarellaleivän kasviksilla. Myöhemmin jatkoimme Stockmannin jouluosastolle ihastelemaan mahdollisia joulutarvikkeita. 
Tänä vuonna olen suunnitellut ostavani ensimmäisen joulukuusen kotiin. On kiva saada hankkia ne omat mieluisat koristeet ja tuoda lämmin joulufiilis kotiin. 

Voitteko kuvitella että jouluun on enää kuusi viikkoa ;) 









1 kommentti: