lauantai 24. marraskuuta 2012

Naked Truth

Lähdin mukaan tähän Naked Truth -kampanjaan, koska haluan olla tukemassa ihmisiä, jotka kamppailevat ulkonäköpaineiden kanssa. Varsinkin nuoret, jotka elävät kriittisintä aikaa elämässään. Se miltä näytämme tai se miltä haluaisimme näyttää, eivät välttämättä kohtaa.
On ollut hieno nähdä kuinka suuri osa ihmisistä on lähtenyt mukaan tähän kampanjaan.

 Kauneus lähtee ihmisen sisimmästä. Jos ihminen on onnellinen, tasapainoinen ja tyytyväinen, niin se heijastuu ihmisestä. Sanotaanhan, että silmät on sielun peili.

Olen itse kokenut myös epävarmuutta itsestäni. Olin yläasteella hyvin sosiaalinen, mutta silti jollain tavalla hyvin ujo. Siinä iässä on hyvin riippuvainen koulukavereista ja siitä “jengistä” johon kuuluu.
Ihastuin yläasteen puolessa välissä väärään poikaan ja tulin kiusatuksi siitä. Minä vastaan muu maailma -ajatuksella. Kun muutama tyttökaveri jätti, turvauduin poikiin. Sain heiltä turvaa ja ne piti mun puolia.

Yläaste on kriittisintä aikaa nuoren elämässä. Aika jolloin me tytöt kehitytään kohti aikuisuutta. Ne pienet sirot muodot muuttuvat naisellisiksi kauniiksi muodoiksi.
Siksi on hyvin tärkeää olla tukemassa ja kannustamassa toinen toisiamme. Niin pienillä sanoilla ja teoilla voi olla suuri merkitys nuoren elämässä.


ILOINEN SYDÄN KAUNISTAA KASVOT!



Someone will always be prettier
Someone will always be smarter
Someone will always be younger
But they will never be you

-Kanye West

3 kommenttia:

  1. en lukenut tekstejä, katoin vaan kuvat. rehellistä,
    turha ruususten leikki kerranki jätetty pois. tosi jees. 100%
    aitoa.

    VastaaPoista
  2. Samaa mieltä, kiva nähdä että olet kuvassa täysin naturel, verrattuna itseruskettavia ja ripsienpidennyksiä käyttäviin joihinkin bloggareihin, joilla kuvan idea ei toteutunut!

    VastaaPoista
  3. Olet super kaunis ilman meikkiäkin! <3

    VastaaPoista