sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Kuulumisia tältä viikolta

Viikko on ollut tosi kiireinen, joten kirjoittaminen tänne on jäänyt vähäiseksi.

Käytiin Mariamin kanssa tiistaina leffassa. Katsottiin Kohta 18-leffa. 
Leffaa oli hauska katsoa, koska leffassa näyttelevät pojat olivat jo entuudestaan tuttuja. Tykkäsin leffasta ja sitä oli helppo seurata. Suosittelen katsomaan sen. ;)



YUMI <3




Viikonloppu on mennyt rennosti kotona.




Yllätyin miten kauniita bikinejä ja alusvaatteita Accessorizesta löytyy.

Oli hyvää ja todella täyttävää. 









 
Stockmannin Herkusta saa kyllä parasta leipää!




Lopetin kuntosalikortin noin puoli vuotta sitten, koska kotona löytyi kaikki tarpeellinen.
Tänä iltana sit crosstrainer päätti pistää pillit pussiin ja meni paskaksi. Miten voi olla mahdollista? Eihän laite ole ollut meillä kuin muutaman vuoden. 
Nyt ei muuta kuin ylös, ulos ja lenkille. Ei voi muuta.

2 kommenttia:

  1. Sori jos kuulostaa negatiivissävytteiseltä kommentilta, mut mulla on mietityttäny jo hyvän aikaa että miksi nykyään naiset ei juurikaan osaa tai vain yksinkertaisesti tee ruokaa itse? En nyt oleta että osaisit kaikkien puolesta vastata tähän, mutta haluaisin tietää sun "syyn" asiaan :P tuli vain mieleen kun kirjoitit että teit juurikin ensimmäisen keittosi, siinä missä ite on tehny ruokaa ala-asteelta asti. Ajatteleeko sitä vain helposti, ettei osaisi tai tarvitsisi?

    VastaaPoista
  2. hei oletko paistanut ihan vaan voissa nuo pinjaminsiemenet?:)

    VastaaPoista