torstai 26. joulukuuta 2013

Meidän perheen joulu

Tulin viime maanantaina sisaruksieni kanssa vanhempieni luokse Vantaalle viettämään joulua. Perinteisesti aatonaattona olemme käyneet joulusaunassa, juotu glögiä ja valmistauduttu eri tavoin jouluaattoon.
Jouluaattona heräsin tyypilliseen tapaan aikaisin. Keitimme veljeni kanssa riisipuuroa, jotta jokainen saa sitä aamupalaksi herättyään. Joku oli laittanut puuroon yhden mantelin sijasta useamman, ja näin ollen jokainen löysi annoksestaan mantelin. Taisi äidilläni olla sormensa pelissä, heh.

Myöhemmin iltapäivällä viimeisten vieraiden saapuessa Vantaalle,  pääsimme parhaimpaan osuuteen, eli ruokailuun. Äitini valmistaa jouluruoat joka vuosi alusta loppuun saakka itse, eikä mitään osteta eineksenä. Äidin tekemä jouluruoka on parasta! Tällä kertaa myös siskoni toi joulupöytään itsetehdyn kakun. Kakkukahvien jälkeen jokainen oli täynnä jouluruokaa ja -herkkuja. 

Luemme joka joulu jouluevankeliumin ja laulamme joululauluja. Vasta näiden perinteiden jälkeen -myöhään illalla - pääsemme käsiksi lahjoihin. Päätimme ettemme tänä vuonna osta joululahjoja toisillemme, ainoastaan suvun pienimmille. Benjamin sai siis monta kassillista lahjoja ja olikin tästä hyvin innoissaan. Leluista Benjamin ei irroittanut helpolla otettaan, vaan halusi leikkiä niillä yöhön asti. Uusi juna täytyi ulos mennessäkin ottaa haalarin taskuun mukaan.

Seuraavana vuonna jouluperinteemme tulee luultavasti muuttumaan, sillä vietämme joulua mahdollisesti siskoni ja hänen perheensä uudessa kodissa Espoossa. 
Uskon että se tuo uusia perinteitä ja uutta vipinää  jouluun. 



















Hyvää tapaninpäivää kaikille! 

2 kommenttia:

  1. Caro-siskosi on todellinen kaunotar!
    Liekö vielä vapaalla jalalla? ;)

    T: kuuma kolli

    VastaaPoista