sunnuntai 31. maaliskuuta 2013

Muuttopäivä ja juhlat Dubrovnikissa


Kaksi yötä takana uudessa kodissa ja tuntuu kuin olisin asunut täällä jo reilun viikon. Vietettiin vika ilta kotona perheen kanssa, syötiin ja hengailtiin yhdessä. Siskoni poika Beni oli myös meillä hoidossa. Muuttaminen on aina vähän tunteellista aikaa. Pinna on kireällä ja tehtävää on paljon. Saavuttiin lopulta perille ja heitettiin tavarat sisälle ja lähdettiin Caruselliin syömään. Kävelylenkki raittiissa ulkoilmassa teki kyllä hyvää meille.

Saatiin kaikki tavarat paikoilleen hyvissä ajoin ja pääsin jatkamaan iltaa vielä Sharonin kanssa Dubrovnikiin. Juhlissa esiteltiin uusi vaatemerkki Humbert Humbert Clothing (humberthumbert.fi) ja katsottiin Undercover Predator -elokuvan ensi-ilta. Juhlissa julkaistiin myös neliraitainen debyyttiäänite Crystal Eyes, Diamond Tails -EP. 

Oli niin vapauttava fiilis kävellä vaan juhlista kotiin, murehtimatta menikö viimeinen yöbussi jo. Lisäksi mukana ei tarvinnut kantaa puolta omaisuutta. 




Ennen juhlia käytiin Sharonin kanssa syömässä Kampin Pippurissa. 











Tämä toppi lähti mun mukaan. ;)
Käykää ihmeessä tutustumassa heidän omiin nettisivuihin -> humberthumbert.fi

En muista koska viimeksi olen kuunnellut Blueta, mutta nyt se on ollut koko aamun kovassa kulutuksessa.
Ihanaa pääsiäistä kaikille! Nauttikaa ulkoilmasta, syökää hyvin ja viettäkää aikaa läheisten kanssa. Niin ainakin minä pääsiäiseni vietän. 

4 kommenttia:

  1. onnea uuteen kotiin! kun saat kodin valmiiksi, niin laita toki kuvia/videota blogin puolelle meidän lukijoiden ihasteltaviksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) laitan kuvia ja ehkä mahdolisesti videopostausta, kun olen päässyt asettumaan paremmin taloksi. :)

      Poista
  2. Mitä Miksu tekee kuvissa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taidat tuntea. :) Kaveri, oltiin samoissa juhlissa.

      Poista