maanantai 5. lokakuuta 2015

Kasvua ja kehitystä

Viimeinen kuukausi on mennyt mulla hujauksessa. Kuluneisiin viikkoihin on sisältynyt paljon kivoja juttuja, jotka ovat pitäneet mut kiireisenä.
Syyskuun toinen päivä täytin 25 vuotta. Oli ihana herätä poikaystäväni synttärionnitteluihin ja tulla valmiiseen aamiaispöytään. En odottanut mitään erityistä syntymäpäivälahjaa, joten oli ihana huomata kirjekuori aamupalapöydässä. Tämä lahja oli erityinen ja tulee todella tarpeeseen.

Syyskuussa vietimme myös poikamme ristiäisiä. Päivä oli todella hieno ja merkityksellinen meille. Oli ihana jakaa se läheisten ihmisten kesken. (Tästä erillinen postaus vielä myöhemmin). 


Nyt on kulunut reilu kymmenen viikkoa poikani syntymisestä. Hassua miten aika on vierähtänyt näin nopeasti. Vielä hetki sitten silittelin raskausmahaani ja mietin, että koska saan nähdä tämän pienen ihmeen. 
Nyt hän on jo lähes seitsämän kiloa ja käyttää 68 senttisiä vaatteita. Hymyilee silmät loistaen, juttelee omalla kielellään, viihtyy olalla ja tarkkailee maailmaa. On ollut ilo seurata hänen kasvua ja kehitystä.




Tapahtumarikkaan syyskuun jälkeen on taas aika paneutua enemmän blogin ääreen. 
Kuullaan siis pian ;) 

9 kommenttia:

  1. Sun blogi on kyllä ihan loistava, mukavaa olisi jos päivittäisit useammin. :)

    Sullahan oli LV Speedy damier ebene kuosissa? Mitä kokoa se on? 30? Ootko ollut siihen tyytyväinen? Kiitos tosi paljon jos vastaisit! Mä oon halunnut kyseistä laukkua jo pitkään. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, todella kiva kuulla! Tarkoitukseni on nyt päivittää blogiani vähän useammin.

      Luin eilen viestisi ja jäin miettimään speedyni kokoa. Veikkaan että se on joko 30 tai 35. A4 kansio mahtuu sisään. :) Olen ollut laukkuuni hyvin tyytyväinen ja pidän erityisesti siitä, että se on juuri tolla Damier Ebene Canvas kuosilla.

      Jos päätät sen ostaa, niin uskon että tulet tykkäämään ;)

      Poista
  2. Mun mielestä tää blogi on asiasisällöltään tosi niukka ja vähän turha. Tämän perusteella susta saa hieman turhamaisen kuvan. Et vaikuta ottavan ns.kritiikkiä vastaan ja siten blogisi ei varmasti pääse kehittymään. Tästä ei käy ilmi miksi tätä kirjoitat ja mikä tekisi tästä mielenkiintoisen, vaan lähinnä höpöttelet arjen jutuista.

    VastaaPoista
  3. IHANAA uusi postaus, tätä on odotettu! :) blogisi kuuluu suosikkeihin! kiva että olet back on track ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, tosi kiva kuulla ;) It's good to be back

      Poista
  4. Tässä olisi postaustoiveita, jos sellaisia saa antaa :)
    - Päivä Jasminen kanssa
    - Ruokavaliosta
    - Suosikki kosmetiikkatuotteet
    - Sisustuspostaus

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvistä vinkeistä. Tälläisiä postauksia tulossa jatkossa ;)

      Poista
  5. Kiva lukea sun kokemuksia äitiydestä. Tulin äidiksi alkukesästä ja sain myös pojan, joten vertaistuki blogikirjoitusten kautta on mukavaa. :) Mistä muuten noi teidän marokkohenkiset kauniit koristetyynynpäälliset/koristetyynyt on hankittu? Onnea ja iloa elämäänne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Leenu, kiitos viestistäsi <3 Poikani syntymisen jälkeen olen myös seurannut blogeja tuoreista äideistä. Vertaistuki on hyvin tärkeätä, varsinkin tuoreena äitinä.
      Marokkohenkiset tyynyt ovat Elce Stockholmin. Heiltä löytyy kauniita tyynyjä ;)

      Poista