torstai 29. elokuuta 2013

Sneak peek pukukoppiin

Olen kertonut jo aikaisemmin blogissani suhteestani amerikkalaiseen jalkapalloon. Postaukseen pääset tästä.

Idea näihin kuviin syntyi, kun istuttiin kaverini kanssa Velodromin katsomossa. Heitettiin vitsiä mahdollisista shirtless-kuvista. Suunnitelmat muuttuivat teoiksi, kun saimme kannatusta muiltakin naisilta. Idea jäi hetkeksi hautumaan, kunnes viikko sitten päätin ottaa yhteyttä pelaajiin. Kuvauksien ajoitus oli nyt mahtava, sillä Vaahteraliigan fiinali pelaataan tulevana lauantaina Sonera Stadiumilla. Oli ilo nähdä miten moni pelaaja lähti avoimin mielin mukaan näinkin rohkeisiin kuvauksiin. Kuvauksen tavoitteena oli tuoda esille jokaisen pelaajan omaa persoonaa sekä erilaista näkökulmaa lajiin. 

Kuvasimme kuvat kolmessa päivässä purkkiin. Sain tutustua kuvauksien aikana moniin upeisiin persooniin. Kolmeen päivään on mahtunut paljon naurua, improvisaatiota sekä kiireisiä aikatauluja. Oli hienoa nähdä kuvien onnistunut lopputulos. Jokaisen kuvan takana on pelaajan oma, erilainen tarina. 

Vaahteraliigan finaali, Vaahteramalja on oiva paikka tutustua amerikkalaiseen jalkapalloon. Amerkkilaisen jalkapallon yleisön tunnelma on omanlaisensa. Tule kokemaan se itse! Voitte tutustua viime vuoden finaalin huikeisiin tunnelmiin tästä. 

 Vaahteramalja XXXIV pelataan Sonera Stadiumilla 31.8.2013 klo 18.00. 

Nouda omat lippusi lippupalvelusta ajoissa!













16 kommenttia:

  1. Tosi hienoja kuvia ja hyvä idea. Piristivät päivää kummasti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! :) Kiva, jos onnistuin piristämään!

      Poista
  2. Olet upea sekä kameran edessä, että toisella puolella kuvaamassa. Olisi kiva nähdä sinua jälleen televisiossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitoksia! Olishan se kiva palata takaisin ruutun. :)

      Poista
  3. Näist oli iltalehessä :D

    VastaaPoista
  4. Siis mitä, oon lukenut jo jonkin aikaa blogiasi, mutta en ole tajunnut että olet näytellyt salkkareissa! yllättäen Iltalehti valaisi asiaa :)

    VastaaPoista
  5. Vou vou vou ! Mielettömiä kuvia! :)

    VastaaPoista
  6. Huh mitä kavereita, kiitti piristyksestä! :)

    VastaaPoista
  7. Vau mitä miehiä,mistähän sais tollasen?

    VastaaPoista