perjantai 8. elokuuta 2014

Grilli-ilta

Viimeiset kaksi päivää olen viettänyt suurimmaksi osaksi kotona siivoillen ja pyykkaillen. Olen ihmisenä hyvin järjestelmällinen. Tykkäät että tavarat ovat omilla paikoillaan sekä vaatteet siististi kaapissa. Säästän sillä aikaa sekä se tuo helpotusta arjen toimiin. Totta kai sallin itsellinen myös huilipäiviä, jotta kotona oleskelu ei olisi yhtä siivoamista. 
Saimme eilen poikaystäväni kanssa kutsun grilli-iltaan. Mikäs sen ihanampaa kuin valmis katettu pöytä, hyvä seura ja kaunis sää <3 Viihdyin ja tykkäsin. Ilta oli juuri sellainen mitä toivoinkin. Mukavan illan jälkeen oli ihana lössähtää sänkyyn oman kullan kainaloon.. Heh tulipas iso hymy kasvoille. 




1 kommentti: