tiistai 11. helmikuuta 2014

Pelicans vs. SaiPa

Lähdin viime perjantaina poikaystäväni luokse Lahteen viettämään viikonloppua. 
Tunne oli niin levollinen, kun saavuin Lahteen. Viime kerrasta olikin jo kaksi viikkoa. 

Olette kysyneet multa, että pelaako poikaystäväni Pelicanseissa. Kyllä, hän pelaa. 
Jääkiekon ja välieron johdosta emme ole voineet nähdä aina niin usein kuin haluaisimme. Siksi suhteemme on vaatinut paljon malttia ja kärsivällisyyttä. 
Olen viime aikoina viettänyt paljon aikaa Lahdessa. Se on ollut myös osa syy siihen, etten ole postaillut tänne usein. Tällä hetkellä elän sitä romanttisinta aikaa, mitä suhteen alussa kuuluukin olla: nälän tunne häviää, jatkuva läheisyyden tarve (joka on ulkopuolisen silmään hyvinkin ärsyttävää :D heh) ja kova ikävä. 

Viime lauantaina Isku Areenalla Lahden Pelicans kohtasi Lappeenrannan SaiPan. 
Tunnelma oli katossa ja paikalle oli saapunut kauden ennätysyleisö. 
Ensimmäinen Pelicansin maali nähtiin jo 56 sekunnin kuluttua. Suurin huuma kesti hieman alle viisi minuuttia, kun kotijoukkua tykitti itsensä kolmen maalin johtoon heti ensimmäisen erän alussa. 
Vaikka Pelicans aloitti ensimmäisen erän loistavasti, olivat sormeni ristissä alusta loppuun saakka. 
Peli päättyi 3-1 Pelicansin hyväksi. Tämä oli Pelicanseille viides voitto putkeen.

Takana loistava viikonloppu! 

















1 kommentti:

  1. Hei! Onko siskollasi blogia? Hänen klassinen ja kaunis tyyli vaikuttaa olevan juuri eikä melkein makuuni, joten häntä mieluusti seuraisi ;)

    VastaaPoista