torstai 17. tammikuuta 2013

Lankesin

Aloitin herkkulakon kaksi ja puoli viikkoa sitten. Oikeastaan siksi etten söisi karkkia niin usein. Kun aloitin lakon, niin olin varma, että pystyisin siihen. Heti pari päivää myöhemmin olin ystäväni Yamin luona illallisella. Jälkiruokana oli mutakakkua jäätelön kera. Sanoin ääneen, että pidän herkkulakkoa, mutta en haluaisi olla röyhkeä ja kieltäytyä.  Puolikkaan mutakakkupalan syöminen ei musertanut omatuntoani ja silti päätin jatkaa lakkoa.
Mietin usein, että miksi ihmeessä teen tämän. Olenhan ihminen, joka rakastaa erilaisia jälkiruokia, varsinkin kakkuja. Olkapäälläni istui usein mörkö, joka houkutteli mua ostamaan herkkuja. Kaikesta huolimatta päätin kiertää karkkihyllyt. Päätin myöhemmin, etten itse saisi ostaa kaupasta herkkuja, mutta jos joku kylässä tarjoaisi, niin voisin ottaa sen vastaan. Jatkoin kunnes eilen kävin väsyneenä kokeen jälkeen karkkikaupassa. Huvittavinta siinä oli se, että musta tuntui, kun mua tarkkailtaisiin. Kotona avasin ostamani pussin ja totesin, ettei nämä edes maistu hyvältä. Vaikka niin sanotusti epäonnistuin lakossani, niin silti haluan jatkossa ylläpitää terveellisiä elämäntapoja.

Kokemuksesta voin sanoa, että rankkaa oli. Kun elämässämme liian voimakkaasti kiellämme jotain, niin se vallitsee mielemme. Yhtäkkiä mielessämme pyöriikin se kielletty asia ja se houkuttelee.
Kun hyväksymme ja muutamme tapojamme pikkuhiljaa, niin saamme pysyviä muutoksia.



2 kommenttia: