torstai 1. marraskuuta 2012

Irti kahleista

Huomenna on sitten marraskuu. Hullua miten aika on mennyt. Vielä viime maaliskuu tuntui eiliseltä.
Vaikka tätä vuotta on vielä jäljellä kaksi kuukautta, niin haluan muistella tätä vuotta taaksepäin, vielä hetken.
Tämä vuosi on ollut mulle elämässä raskain, mutta samalla kasvattavin. Olen joutunut pysähtymään ja miettimään mitä todella elämältä haluan. Mitkä asiat todella tekevät mut onnelliseksi, kuka olen ja kuka haluan olla. Myös olen miettinyt sitä kuinka paljon ihminen kestää vastoinkäymisiä, mutta uskon siihen että vastoinkäymiset on tarkoitettu voitettaviksi.

Avaan mun elämästä ja tästä vuodesta teille vähän enemmän.
En ole halunnut avautua aikaisemmin mun erosta tänne, koska jollain tavalla olen halunnut suojella mun yksityisyyttä.
Muutin kesällä ex-poikaystäväni luokse Dubaihin. Se oli mulle iso askel elämässä, koska jätin työni ja opiskeluni. Äidiltäni todettiin samoihin aikoihin aivokasvain ja leikkaus oli hänellä juuri silloin, kun asuin Dubaissa. Tiedostin nämä kaikki asiat, mutta silti rakkaus vei Dubaihin. Koin, että olin maailman onnellisin tyttö. Suhde myöhemmin päättyi ja palasin takaisin Suomeen. Tyhjänä, rikkinäisenä ja sekavin fiiliksin. Pari viikkoa siitä myöhemmin löhöiltiin äitini ja siskoni kanssa ja muistan, kun siskoni heitti jonkun todella hauskan vitsin. Nauroin niin paljon, että vatsaani sattui. Se on jäänyt vahvasti mieleeni, koska se oli ensimmäinen kerta kuin nauroin taas kunnolla.
Inhosin aamuja ja yksin olemista, koska ne oli hetkiä jolloin muistot palasivat taas mieleeni.
Ystävien ja uusien tuttavuuksien kautta suru jäi aikaa myöten pois. Tiesin, etten ollut ihan vielä toipunut, mutta päivittäinen suru ei enää kahlinnut mun elämää.

Viikko sitten perjantaina heräsin ja näin ensilumen. Hymyilin ja olin jostain syystä vain täynnä iloa. Koen, että talven tuleminen on uuden alku. Talvessa on paljon positiivista. Se herättää meissä ihmisissä rakkauden osoituksia ja iloa.

”Sometimes you need to step outside, get some air and remind yourself of who you are and who you want to be”



20 kommenttia:

  1. Olet ihana jasmine :) Ihana teksti!

    VastaaPoista
  2. Ihana postaus. Todella tunteellinen ja pisti miettimään omaa elämää ja mikä on itselleen tärkeää. Muistan vieläkin hyvin, kun erosin silloisesta poikaystävästäni, joka oli mulle ensimmäinen kunnon poikaystävä (toin jopa kotiin vanhemmille näytettäväksi), mutta erosimme 8 kk jälkeen.

    Siihen aikaan se oli mun pisin suhde. Maailmani romahti, muistan kuinka surullinen oli, allapäin. Olin yhdessä kuvauksessa ja kuvaaja sanoi mulle, että vaikutat todella surulliselta vaikka hymyilin. Suruni välittyi kuviin...en ollut ajatellut sitä, että näytin ulospäin niin surulliselta...se pisti miettimään, koska olen aina ollut iloinen ja valoisa ihminen, mutta ero sai mut muuttumaan, hetkeksi. Jonkun aikaa se kesti ennen kuin pääsin pois surusta. Tämä suhde opetti mulle todella paljon. Se on tehnyt musta vahvemman ja opin rakastamaan itseäni enemmän. Nyt olen onnellisesti naimisissa ja elämä voittaa! Toivon, että elämäsi hymyilee taas ja kiitos, että jaoit tuntemuksiasi <3

    -K-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heii kiitos rohkaisevasta viestistä! <3 Oli helppo samaistua sun kokemukseen erosta.

      Poista
  3. Voi ihana Jasmine! <3 Kaikesta paskasta kun selviää, niin huomaa taas olevansa tuhat kertaa vahvempi! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 kyllä huomaa, että elämä todella kasvattaa ja samalla vahvistaa. Niin kuin sanotaan, että sateen jälkeen paistaa aina aurinko!

      Poista
  4. Postauksesi herätti äärettömän paljon tunteita ja ajatuksia. Tuntuu, että meidän ikäiset kamppailevat päivittäin vaikeiden asioiden kanssa luullen, että kaikilla muilla elämä on vain ruusuilla tanssimista. Kiitos, että jaoit osan omista vastoinkäymisistäsi, se auttaa muistamaan ettemme ole yksin murheinemme :)

    Toivon sinulle paljon iloa ja ihania hetkiä alkavaan talveesi <3 :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todella sait hymyn huulille. :) Kiitos!
      Toivon myös sinulle ilon hetkiä alkavaan talveen <3

      Poista
  5. Yhdyn paljolti sun fiiliksiin: raskas vuosi on takana ja uusi alku on tervetullut. Tosin hieman pelolla odotan talvea, koska vuosi sitten näihin aikoihin mun äitini menehtyi. Talvesta mulle tulee lähinnä mieleen oma surutyöni.
    Kumminkin on ihanaa lukea tällasia tekstejä.. Ehkä olisit voinut vielä vähän henkilökohtaisemmin kertoa sun fiiliksistä. Kaikkea hyvää sun elämään ja sun talveesi!
    xx K

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Otan osaa! <3 varmasti raskasta aina välillä. Eikä sen helppoa tarvitse ollakkaan. Sen olen oppinut, että suru ja sureminen on myös iso helpotus meillä. Tarkoitan, että kun suremme asiaa, niin joku päivä kyyneleet vaan loppuvat ja aika on tehnyt tehtävänsä.
      Toivon sulle paljon voimia! <3 Koita jaksaa!

      Poista
  6. Tämä sun blogi on ollut mulle todella löytö kun löysin sut instagrammista (: Luin tässä pari päivää sitten koko sun blogin kokonaan ja oikeesti yllätyin, että vaikka olet toosi kaunis ja lumoava niin oot todella jalat maassa ja tasapainoinen ihminen myös ,se ei aina oo niin itsestään selvää (: Mutta niin oon todella tykästynyt sun blogiin! Ja on hienoa että oot päässyt aloittamaan uuden sivun elämässäsi ja toivottavasti avautuu sen myötä uudet ovetkin suuntaan kun suuntaan (: Voimia <3 !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei oot mahtava! Ihanasti sanottu! :)
      Joskus ulkokuori hämää, mutta sisimmältäni olen hyvin lempee ja jalat maassa oleva tyttö.
      Ihanaa alkavaa vklp! ;)

      Poista
  7. Olen hyvin kiitollinen teidän viesteistä ja siitä miten otitte tämän. Aika on ollut välillä raskasta, mutta se on pitänyt käydä läpi. Tulen tästä eteenpäin jakamaan teille vähän avoimin mun ajatuksia.
    Teidän viestit ovat todella rohkaisseet mua ja olen ollut yhtä hymyä lukiessani näitä. Rohkeasti vaan kommentoikaa! :)
    Parhain terveisin, Jasmin

    VastaaPoista
  8. Niin hyvä kun huonokin kasvattaa ja vahvistaa! Tärkeetä on et ympärillä on hyvä tukijoukko ystäviä ja perhettä! Ne ei jätä vaikka mitä kävis.. Näytät muuten ihan Sara la Fountainilta tossa kuvassa missä sulla on hattu pääs ja tukka polkan tasolla. Tosi kaunis :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Agree! Kiitollinen kyllä perheestä ja läheisistä ystävistä. Ollut suuri tuki ja turva elämässä.

      Hah aijaa, kiitti! :)

      Poista
  9. Äärettömän aito kirjoitus. Pysäytti mutkin ja joudun näitä fiiliksiä varmasti tämän päivän mutta myös jatkossakin. Sulla on kaunis sydän - pidä siitä kiinni! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Kiva kuulla, jos teksti kosketti.
      Pidän siitä kiinni! <3

      Poista
  10. moikka ja sori taas pitkä hiljaisuus kommentoinnissa, olen kyllä lukenut tätä blogia mutta kaiken syyskiireen välillä jäänyt kommentointi vähemmälle! =)

    joskus oon kuullu että ihminen voi olla pinnallinen (ei sillä lailla pahalla vaan hyvällä!) ja syvällinen samaan aikaan ja sinä todella olet sellainen!! on hienoa ku saan lukea vähän pidempiä asioita täältä sun elämästä koska todella kiinnostaa mitä kuuluu muutenkin kuin valokuvausten sun muiden suhteen ,vaikka toki nekin kiinnostavat!! =)

    yksi syy omaan syksyn rankkuuteen on myös ollut se että mullakin ja munkin poikkiksella (josta kai oon tännekkin joskus kirjoittanut) meni poikki. eikä se ollut kivaa ja oon kylä ollut tosi matalalla mielellä koska meidän suhde kuitenkin kesti kuitenkin 5 kuukautta eli aika kauan ja tultiin tosi läheiseksi.

    mutta kyllä tästä on selvitty ja sinäkin varmasti selviät! Jasmine olet mahtava ihminen ja jopa jonkin sortin esikuva minulle!!! hyvää syksyä ja koitan kommentoida taas vhän useammin tulevaisuudessa... =)

    tässä olisi kuitenkin vielä yksi kysymys kysymyspostaukseesi. mitä mieltä oot niinku yhden illan jutuista ja semmosista?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Milluska!

      Kiva, että kirjoitit taas ja jaoit sun ajatuksia! :)

      Harmi, että näin on tapahtunut. Suhteiden päättyminen ei ole koskaan mikään kiva juttu. Ihmisestä tulee yhtäkkiä hullun läheinen ja siitä ei haluaisi luopua. Onneksi kaikesta selviää ja aika parantaa haavat, vaikka nyt ei tuntuisi siltä. Paljon voimia! Kaikki järjestyy!

      Hei toi ihanasti sanottu. Siisti kuulla, jos olen sulle jonkin sortin esikuva. Wau!

      Hmm.. Välttelen niitä. Uskon seksin olevan parempaa suhteessa kuin yhden illan jutuissa. Mutta joskus niistä voi tullakkin jotain erityistä. Who knows ;)

      Kaikkea hyvää syksyyn!

      Poista
  11. Aika pysäyttävää, kaunis teksti. Toivottavasti äitisi toipuu! Ekat erot on aina rankkoja, vastoinkäymiset kuitenkin opettaa ja kasvattaa tosi paljon. Oot niin ihanan oloinen ihminen, että varmasti löydät sen oikean, kun aika on sopiva.

    VastaaPoista